Vahvuudet ja ratkaisut.

Olin ennen kaupungilla töissä.
Pidin siitä useimpina päivinä.
Eräät julkisen sektorin ominaispiirteet tuottivat ongelmia, mutta suurin osa ajastani oli hyvin käytettyä ja positiivisten kokemusten sävyttämää. Saimme paljon hyvää aikaan, koska minulla oli hyvät työkaverit ja hyvä esimies. Yksin en tietenkään olisi saanut tehtyä yhtään mitään.

Julkista sektoria työnantajana mollataan kohtuuttoman paljon. Parannettavaa riittää toki vuosien tarpeiksi – sitä ei voi kieltää. Nämä työpaikat kuitenkin koostuvat hyvistä, ammattitaitoisista ihmisistä, jotka tuottavat merkittävän tärkeitä palveluita.

Kaupungin vuosia ajattellesani muistan työnsä parissa puurtavat entiset kollegani, monet upeat esimiehet ja työporukat sekä yleisen hyvähenkisyyden muutenkin. Näille vahvuuksille pystyy kyllä rakentamaan. Suurin vahvuus on kuitenkin siinä, että kunnalla itsessään on jalo tehtävä ja merkitys. Kunta tuottaa hyvää. Ihan oikeasti.

Kiitos tähän väliin niille kotkalaisille julkisen palvelun puurtajille, jotka tätä luette. Olette usein mielessäni! Kiitos myös muihin kuntiin ja kaupunkeihin, tiedän kokemuksesta sielläkin olevan hyvää väkeä.

Tämä ei kuitenkaan ole teksti kunnasta.
Tämä on teksti vahvuuksista ja ratkaisuista.

Aloitin omasta tarinastani, koska juuri kaupungilla muutin ajatuksiani kehittämisestä peruuttamattomasti. Tajusin, että pääasiallinen tapamme kehittää ja puhua kehittämisestä on ongelmiin ja heikkouksiin keskittyminen.

Ongelmat ja heikkoudet ovat liian usein työelämän kehittämisen keskiössä.

Kuvaan tällaista kehittämistä hiukan:
Kehitämme asioita kysymällä ensin mielipidettä.
Kartoitamme asioita, usein ennalta määrätyin sanoituksin.
Saamme vastauksia, joiden ajattelemme kertovan tilanteestamme ( jos suostumme kerrotun hyväksymään).
Löydämme ongelmia

Ongelmien käsittelyssä luomme lisää ongelmia. Riitelemme itse selvittämisestä ennen mitään kehittämistä. Pyrimme etsimään tuloksille sellaisen hyvän selityksen, joka antaisi meillä luvan olla tekemättä mitään toimenpiteitä.

Jotkus teistä huomaavatkin, että kuvaan juuri teidän yrityksenne kehittämiskäytäntöä nimeltä henkilöstökysely. Onneksi tämä on kärjistys, jota parempaa toimintaa löytyy hyvin paljon.

Olennaista on se, miten yritämme edetä, kun tietoa kehittymisen pohjaksi on kerätty?

Keskitymme esille nouseviin ongelmiin. Puutteisiin.
Etsimme kolme, viisi tai kymmenen kehityskohdetta.
Sieltä, missä meillä menee huonoimmin.
Siitä, mikä tuntuu huonolta.

Keksimme niille kehittämistoimenpiteet, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua siltä osin, että niillä olisi tosiasiallista vaikutusta itse kehityskohteeseen. Lupaan, että näin on teilläkin. Jos olen väärässä, se on oikein hyvä asia. 🙂

Nyt tulee muuttunut mielipiteeni:
Ongelmalähtöinen kehittäminen ei ole paras ratkaisu, mitä tulee kehittämiseen yleisesti. Heikkouksia tulee hoitaa tasolle, jossa ne eivät rampauta systeemiä. Tämän jälkeen niiden hierominen ei tahdo tuottaa oikein mitään.

Todellinen suorituskyky syntyy vahvuuksien jalostamisesta.

Olen pohtinut samaa aihetta voimaharjoittelun yhteydessä.

Johtaako parempiin suorituksiin nostojen heikkouksien käsittely vai vahvuuksien parantaminen? Hyvä ja hankala kysymys. Voimailussa monet löytävät parhaan reitin etsimällä itselleen vahvimman tavan toteuttaa nostoja. Heikkouksien käsittelyä tarvitaan, ettei niistä tule liiallisia rajoitteita. Heikkouksien käsitteleminen voimaharjoittelussa on ilmeisesti hyödyllisintä niille, jotka ovat harjoittelussaan pitkällä.

Ehkä pointtini onkin se, että kehittämistä tulee lähestyä kahdesta suunnasta, ja heikkouksien suunnasta niin vähän kuin on tarpeen.

Erinomaisuutta on nimittäin tarjolla vain siellä, missä vahvuudet ja taipumukset jo sijaitsevat. Upeaa syntyy, kun ne kohtaavat kulloisenkin tilanteen mahdollisuudet.

Jos aiot kehittää voittavan joukkueen vaikkapa koripallossa:
Katsotko videolta esimerkkejä voittavan joukkueen peleistä? Vai katsotko videolta tappiollista ja huonosti toimivaa joukkuetta parantaaksesi omaa tekemistä?

Jos yrität kehittää myyntiä:
Opiskeletko onnistuneimpia keissejäsi?
Vai niitä eniten kalvavia käsistä livahtaneita asiakkuuksia?
Kummasta opit?

Meille on harvoin hyödyllistä velloa jo epäonnistuneessa tai tällä hetkellä huonoimmassa. Keskitymme liian usein vain heikkouksien ja ongelmien esillä pitämiseen kuvitellen, että tämä näyttää meille paremman tavan. Tämä ei ainoastaan ole epätehokasta, vaan myös tuntuu pahalta. Ongelmat ja heikkoudet ovat hallitsevana puhetapana uuvuttavia.

Voisimme suunnata puheemme ratkaisuun, tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin. Voisimme tehdä tätä matkaa vahvuuksiemme tukemana.

Ongelman vatvominen on hyödytöntä kaikilta muilta osin paitsi ratkaisulle tarpeellisen tiedon hankintaan ja ongelmasta syntyneiden tunteiden käsittelyyn. Syyllisten etsiminen, moralisointi, valittamisen jatkaminen ja muukin surkeuden pitkitetty fiilistely on lopulta huonosti käytettyä aikaa.

Ratkaisu on ratkaisu.
Ratkaisun pohtiminen yhdessä ja ääneen on ratkaisu.

Ei kysytä ”mikä meni pieleen?” vaan ”miten ens kerralla?”
Ei kysytä ”kenen moka?” vaan ”ketkä haluis ratkasta tän?”

Haluaisin kuulla enemmän vahvuuksista ja ratkaisuista.
Olen hyvin tottunut keskustelemaan ongelmista ja heikkouksista. Koko työuransa voi halutessaan viettää tässä mielentilasssa, mutta se on ihan tolkuttoman ankeaa.

Noh, virhe tapahtui taas myös itselle.
Tästäkin tekstistä tuli ongelma- ja heikkouskeskeinen kirjoitus. 🙂

Muutetaan tätä kulttuuria.

Jotain, mitä voit kokeilla ja mitä itse olen kokeillut:

  1. Selvitä omat vahvuutesi. Sinut tuntevilta. Kirjoita ylös. Lue uudestaan.
  2. Muista, miten olet onnistunut aikaisemmin. Muista uudestaan.
  3. Puhu ratkaisuista toistuvasti. Palaa sivureiteiltä ratkaisuun.
  4. Kysy aina, mitä aiot itse asialle tehdä. Mitä vahvuuksia voit käyttää?
  5. Ajattele muiden ihmisten onnistumisia ja vahvuuksia. Toimi näiden tukemana.

Hetkittäinenkin onnistuminen näissä on hyvä asia.

Onnea yritykseen!

terv.
Kalle

8 thoughts on “Vahvuudet ja ratkaisut.

  1. Lisa Sounio-Ahtisaari puhui juuri tästä #Somedigi-semmassa 9.9.2015. Pyysi miettimään kolmea omaa vahvuutta ja vahvistamaan niitä edelleen. Yleisöstä joku kysyi miksi ei kolmea heikkoutta. Asian ydin taitaa olla juuri positiivisuudessa ja erikoistumisessa. Toisaalta, moni työnantaja tuntuu etsivän multitalenttia.

    1. Hei Tiina, kiitos kommentista. Miten muistan tuon melkeinpä päinvastoin? Olin kuulevinani, että juuri yleisöstä nostettiin pointti vahvuuksien kautta tekemisestä, eikä niihin asioihin paneutumisessa, joissa “on kehitettävää”. Oli miten oli, lienet ytimen suhteen oikeassa. Vanha 10 000 tunnin harjoittelunkin sääntö on parhaiten käytetty tietoiseen tekemiseen niiden asioiden suhteen, johon on taipumusta alunperinkin. Hyvä pointti multitalentin etsimisestä! Alkavatko vaatimukset olla jo hiukan liian korkeita? Mielestäni työnantajien tulisi etsiä jotain muuta kuin täsmällistä osaamispatteristoa. Fiksuimmat tämän tietävätkin.

Leave a Reply