Fyysisen toimintakyvyn tärkeydestä.

Tähän mennessä olen kirjoittanut kehittämisestä useimmiten ajattelun näkökulmasta. Olen keskittynyt mielen kehittämiseen.

Toinen osa-alue, jota haluan pitää esillä, on jäänyt vähemmälle huomiolle. Se on tietenkin fyysinen toimintakyky eli kehollisuus. Aiheina tämä voi tarkoittaa vaikkapa liikuntaa, ravintoa, unta, rentoutumista tai jotain muuta. Näistä yhteen aihealueeseen loppuelämäkseen perehtyvä ei tuhlaisi aikaansa.

(Ollapa rentoutumisen mestari. Voitko edes kuvitella, miten rauhallinen ja voimakas olisi rentoutumismestari? Olettaen toki, että hän myös rasittaisi itseään.)

Miksi haluan pitää fyysistä toimintakykyä ja sen parantamista esillä?
Epäilen, että se voi olla kehittymiselle ensisijaista.
Sillä luodaan kehittymisen perustukset.

Alan kallistua siihen suuntaan, että fyysinen toimintakyvyn saattaminen huonolta hyvälle tasolle saattaa edeltää muita läpimurtoja. Fyysisen toimintakyvyn suojelu ja kehittäminen on ponnahduslauta muihin tärkeisiin asioihin.

Keho ja mieli ovat “sama” asia.
Ruumiinsa hallinnan palauttava ihminen huomaa parempia ajatuksia yhä useammin. Hyödyt ovat melko välittömiä ja kumulatiivisia. Pelkkä kävely on taikaa ja lattialla kieriminen voi olla elämää mullistavaa. Meidän aikuistenkin tulisi osata leikkiä lattialla ja etenkin kaatua sille.

Turkkilaisilla istumaannousuilla puolikasta vesilasia vastuksena käyttäen voi korjata monta fyysistä ongelmaa. Yksinkertaiset pyörimiset lattialla voisivat monen ihmisen toimintakyvyn ja helpottaa heidän elämäänsä. Puhumattakaan siitä, että päästäisiin kunnon vastusharjoitteluun asti. Tai taisteltaisiin siitä vielä voimastandardien keskitasolle omaan kehonpainoon ja ikäluokkaan nähen. Valtaosalle meistä se on mahdollista, jopa vanhemmalla iällä. Todisteita löytyy.

Kuuluin vielä vuonna 2005 suomalaisten huonokuntoisimpaan kymmenykseen. Fyysisesti ja mentaalisesti toimintakykyni on käynyt pohjalukemissa. Todellinen kuntoon pääseminen kesti kauan ja alkoi säälittävästi.

Pyrkimykseni on kuulua vahvimpaan kolmannekseen väestöstä, ainakin suurin piirtein. Miksi tämä muuten on hyvä tavoite? Koska väestön vahvin kolmannes kuolee selvästi pienemmällä todennäköisyydellä mihin tahansa kuolinsyyhyn. Syövistä auto-onnettomuuksiin. Parempi lihasvoima laskee todennäköisyyttä kuolla, itsenäisenä syytekijänä. Voima ja kestävyys auttavat selviytymään maailman heittämistä kierrepalloista. Kaikki vähänkin elämää innolla lähestyvät kyllä tietävät, että sellaisia lentää kohti.

Painotan usein voiman tärkeyttä (vastusharjoittelua), mutta kestävyys, aerobinen liikunta ja leikkisyys ovat myös erittäin tärkeitä osa-alueita. Leikinomainen liikunta voi olla lähestulkoon mitä tahansa. Hiki pitää mielellään tulla. Pelkästään kunnollisella kävelyllä voi hoitaa toimintakykynsä puutteita hyvin pitkälle. Hyvällä juoksuaskeleella painettu kivuton kilometri ennustaa varmasti sitä, että työpaikalla ei tunnu ihan niin raskaalta jatkossa. Omalla työpaikallani olemme harjoitelleet mm. käsilläseisontaa seinää vasten kahvitunnilla. Työkaverini ovat minua keskimäärin 15 vuotta vanhempia, joten meillä menee melko hyvin.

Olennaista fyysisessä toimintakyvyssä on keskittyä sen riittävyyteen. On varmasti paljon näkemyksiä siitä, mikä on riittävää. Absoluuttista huippukuntoa ei tietenkään vaadita upeaan elämään. Hyvää ja kestävää toimintakykyä sen sijaan vaaditaan. Monipuolisella ja hyvällä kunnolla sekä voima- että kestävyyspuolella elämisen vaikeustaso laskee.          Ärsytyskynnys madaltuu.

Jos tunnet voimamiehiä, tiedät, että he ovat melkoisen leppoisaa sakkia. Kun rasittaa itseään säännöllisesti ja välillä paljonkin, tuppaa rauhoittumaan. Kun on antanut kaikkensa salilla tai lenkkipolulla, on vaikea ottaa kierroksia, kun joku kiilaa liikenteessä. Sitä vaan katselee, että onpas kiva punainen urheiluauto ja ottaa ylimääräisen hengenvedon raivoreaktion sammuttajaksi. Paremman mielenterveyden eräs tärkein tukipilari on reipas ja mielekäs liikunta.

Voiman lisäksi pidän liikkuvuutta hyvin olennaisena toimintakyvyn osana. Huolella ja vuosia liikkuvuuteensa panostava havaitsee suorituskykynsä ja ajattelunsa kestävän aikaa. Tämä on lupaus. Liikkuvuus ei muuten tarkoita vain venyvyyttä / venyttelyä. Se paranee liikkeellä, tai ammattilaisen hoivissa. Mielellään molemmilla.

Positiivinen, mutta joskus loukkaava totuus:
Sinä voit parantaa omaa toimintakykyäsi.

Voit parantaa sitä tänään. Voit parantaa sitä jatkossa merkittävästi, pieninä annoksina. Jatkuvuudella ja maltillisella progressiolla voit parantaa sitä pidemmälle kuin juuri nyt uskot. Voit hidastaa oman toimintakykysi välttämätöntä heikkenemistä. Voimme aina parantaa fyysistä suorituskykyämme jossain määrin. Toki ajan myötä tavoitteeksi tulee toimintakyvyn laskun hidastaminen. Siinä on hyvä taistelu loppuelämäksi.
Do not go gentle into the good night.

Mikä sitten on riittävää?

Jos oma fysiikka ja kunto on pohjalukemissa, vastaus on kävely. Nopeutuva ja kauan kestävä kävely terästettynä vaikkapa Original Strengthin harjoituksilla (eli vauvanomaisella lattiapyörimisellä) riittää nostamaan kuntoa huimasti. Pian voi siirtyä kahvakuula- ja levytankoharjoitteluun,

Kävelystä siirtymä tapahtuu hyviin juoksuaskeleisiin tai aluksi mukavaan hölkkään. Kävelyn ja kivuttoman hölkkäilyn vuorotteluun. Lenkit lähtevät pidentymään hiljalleen. Parantuva kunto kannustaa eteenpäin, ja tarvittavan itskurin määrä vähenee. Pian itseään ei tarvitse pakottaa, vaan tavat pitävät huolen koko hommasta.

Minulta on useammin kuin kerran, että miten ihmeessä jaksan liikkua? Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kesäaamu, jolloin hypin katsomon rappusia ylös Kotkassa Puistolan kentällä. Tuntematon naishenkilö tuli tuolloin kysymään minulta juuri tätä: miten jaksat tuota?

Vastasin: en jaksaisi ilman tätä.

Kysymys on vähän hassu. En ilman liikuntaa jaksaisi mitenkään. En kerää voimavarojani mennäkseni salille, vaan haen ne sieltä. Minulla on vaan tapana käydä vähän voimailemassa. Se ei stressaa, se ei harmita. Rasittaa hetken fyysisesti, mutta antaa takaisin enemmän. En osaa enkä halua olla ilman liikkumista.

Fyysisen toimintakyvyn muita pilareita ovat mm. vesi, hyvä ravinto sekä laadukas ja riittävä uni. Ensimmäistä ja viimeistä haluan painottaa. Ravinnosta löytyy niin paljon asiaa ja uskontoja, etten näe tarpeelliseksi sotkeutua aiheeseen.

Veden ja unen puolesta sen sijaan haluan kirjoittaa. Niille löytyy harvemmin puolestapuhujia. Ne ovat tylsempiä ja kohtuullisia. Vesi ja nukkuminen eivät ole niin hyviä myyntivaltteja. Veden osalta resepti on aika simppeli: juo sitä.

Kun uni toimii, muukin toimii. Onko sinulla mikä tahansa kehollinen tai mielessä oleva ongelma? Auttoiko siihen kahdeksan tunnin hyvä yöuni pari viikkoa putkeen? Ai et ole kokeillut? Testaa sitä aivan ensimmäiseksi. Toki ymmärrän, että monille meistä uni itsessään on ongelma – ja tästä seuraa uusia ongelmia. Monet meistä kuitenkin laiminlyövät unta tieten tahtoen, ja luovat itselleen ongelmia.

Hyvä tapa vaikeuttaa elämäänsä on nukkua jatkuvasti 5-6 tuntia ja uskoa pärjäävänsä sillä. Unen tarpeessa on yksilöllisyyttä, mutta vähemmän kuin uskottelemme itsellemme. Tarvitsemme oikeasti sen 7-9 tuntia. Tämän osoittaa mm. kuolleisuuden ja unen yhteyksien tutkimus.

Olen lisäksi kuullut tällaisen viisauden unesta: kaikki tunnit, jotka nukut ennen puoltayötä, ovat arvokkaampia kuin ne, jotka nukut sen jälkeen. Tätä voi muuten testata. Nuku ensin kello 22-06 unia viikon verran ja sitten 00-08 unia. No, tosiasiassa tätä on vähän hankala testata vakiintuneessa päivärytmissä. Mikäli kuitenkin tekisit sen, huomaisit, että nämä nukkuma-ajat ovat kaksi eri asiaa.  Ihmisille on oikea aika olla nukkumassa. Tämä lienee pääasiallinen syy, miksi vuorotyö lyhentää elinajanodotetta niin radikaalisti.

Kerron vielä omasta toimintakyvystäni hiukan.
Tai oikeastaan sen kehityksestä.

Vuonna 2004 olin tosiaan siinä kunnossa, että jaksoin nousta noin 15 porrasta. Mielenterveyteni oli heikko ja hyvin haavoittuva. 110+ kg painoa, pituutta 177 cm. Ei lihasta, ei kestävyyttä, ei mitään. Salilla en ollut käynyt edes vilkaisemassa. Liikunta oli vierasta. Vuonna 2005 aloin tehdä jotain kuntoni eteen. Vähän, silloin tällöin ja surkeasti aluksi. Pari vuotta siitä eteenpäin aloin tehdä vielä enemmän.

Vuosina 2011–2014 olen juossut 15 km aikaan 1:11:54, 5 km aikaan 20:57, kyykännyt 145 kg, nostanut penkistä 110  kg ja maasta 175 kg. Etukyykyssä on otettu 125 kg, pystypunnerruksessa vauhditta 70 kg. Paino on huidellut 80 ja 90 kg:n välillä, rasvat liikkuneet 10-17 % välillä. Eli huippukunnossa ei olla. Liikkuvuuteni ei ole hirveä, mutta ei hyväkään. Treenikertoja tulee vuodessa n. 200, jos kaikki aamujumpat lasketaan.

Unelmani on, että voisin rikkoa kaikki ennätyksistäni 40 vuoden iässä.

Lyhyesti ilmaistuna: näen toimintakykyni eteen vaivaa.
Mitä tästä vaivannäöstäni on seurannut?

Jotenkin kummallisesti viime vuosien kunnon parannus liittyy parhaisiin vuosiini akateemisesti, mielenterveydellisesti, ihmissuhteissa, uralla ja aivan kaikessa muussakin. Uskon, että lisää hyviä asioita on tulossa.

Parhaat saavutukset kunnon puolesta ja muilla osa-alueilla ovat muuten alkaneet loukkaantumisesta tai jostain vastoinkäymisestä. Sekin on hyvä merkki.

Pointti:
Olen saanut muuta hyvää tolkuttomasti, koska korjasin ensin toimintakykyni.

Tulokseni eiväöt ole ihmeellisiä. Ne eivät ole mahdottomia juuri kenellekään, huonommistakaan lähtökohdista. Etenkään jos on nuorena vähänkin urheillut. Itse tuhlasin hyvän murrosiän toimettomuuteen, ja sitä hintaa maksan loppuelämäni.

Tulokseni eivät ole ihmeellisiä, mutta ne täyttävät erään minulle mielekkään standardin: Ne ovat toimistossa ajatustyötä tekevälle riittäviä tuloksia. Siitä on hyvä jatkaa.

Mitä enemmän meidän suomalaisten fyysistä kuntoa ja elintapoja tarkastelee (esim. täältä saa pelottavan kuvan), alkaa uskoa, että näihin asioihin keskittymällä saavuttaisimme paljon positiivisia sivu- ja kerrannaisvaikutuksia. Mitä tapahtuisi, jos oikeasti keskittyisimme ja maksaisimme hintaa siitä, että suomalaiset olisivat itselleen parhaassa mahdollisessa kunnossa? Pitäisivät elintavoillaan itsestään huolta? Hankkisivat kestävyyttä ja voimaa siihen mittaan, mikä heille on mahdollista? Löytäisivät harrastuksen josta nauttivat? Nukkuisivat 9 tuntia putkeen öisin? Vähentäisivät alkoholinkäyttöään ja tumppaisivat savukkeensa?

Tiedän yhden asian, joka tapahtuisi.
Meidän ei tarvitsisi enää puhua kestävyysvajeesta.

terv.
Kalle