Heikki
Hovimestari
, Ravintola Vausti
Coaching, 2015-2016.

Kalle:
Ensimmäinen asiakastarinani on Heikin kertoma. Teimme neljän coaching-session sarjan, jota toteutimme sekä pöydän ääressä että ulkona liikkuen. Heikki on mahtava tyyppi – miellyttävä mutta terävä ammattilainen. Oikeasti palvelemassa sekä asiakasta että työyhteisöään.  Heikin kanssa oli ilo tehdä töitä. Oivalluksia tapahtui, ja koen itse, että Heikille coaching oli hyödyllinen prosessi. Yritimme ottaa yhteistä pönötyskuvaa tämän tarinan tueksi, mutta se onnistui about näin hyvin:

Jep. Meikäläinen heiluu ja selittää 🙂

No, annetaan Heikin itse kertoa coaching- kokemuksestaan.


Heikki:
”Ensimmäinen tapaaminen kului nykyhetken kartoittamiseen ja oman avuntarpeen tiedostamiseen; millaista ajattelun apua tarvitsen?

Kalle sai todella hyvin kiinni juonesta vaikka puhetta pulppusi kahden edestä, hän osasi poimia tärkeitä lausahduksia ja käyttää takaumia asioiden uusien kulmien löytämiseen. Kallelle oli helppo jutella, vaikka oma tilanne ja omat keittiöpsykologin ajatukset vaativat vielä jäsentymistä, pystyin kuitenkin rennosti ja mitään salaamatta vuodattamaan laveita vastauksia tyylilleni uskollisena. Toimintapana itseni haastaminen tuntui aluksi oudolta ja hämmentävältä, koska minä näen vain itseni osana jotain laajempaa dilemmaa. Valmennuksen tarkoitus onkin keskittyä vain minuun, omaan itseen ja omaan tekemiseen.

Toisessa tapaamisessa istuimme vielä rauhallisesti keittiön pöydän ääressä ilman häiriötekijöitä ja alkuosassa kertasimme ensimmäisen tapaamisen aiheuttamaa tulvaa ja vyöryä. Totesin, että oli helpottavaa saada puhua jollekulle ”suunsa puhtaaksi” ja vasta tämän purkauksen jälkeen pääsimme riittävän syvälle asioihin ja muutokseen. Kallen kanssa purimme saamaani välitehtävää sana sanalta, merkitysten kautta. Keskityimme edelleen kehien keskiöön, minuun itseeni ja omaan tekemiseeni. Kaikki lähtee minusta. Minun täytyy olla aktiivinen muutoksen ajaja, ei vain muutoksen toivoja. Minun tulee muuttaa myös itseäni, ei pelkästään vaatia muita muuttumaan.

Kalle oli hyvin jo ensimmäisellä kerralla päässyt sisälle työympäristööni eli sanomani ei enää vilissyt erikoisia termejä tai outoja lauseita vaan hän löysi yhteisen sävelen helposti. En kertaakaan tuntenut oloani turhautuneeksi sanomisieni jälkeen vaan keskustelumme eteni luontevasti ja jämäkästi.

Kolmannella tapaamisella lenkkeilimme reilun tunnin verran ulkona, tahti oli napakka kuten asioihin tarttumisessa pitää olla. Mutta kuitenkin myös riittävän väljä, jotta puhuminen – ja kuuntelu – onnistui vaikeuksitta. Lenkin jälkeen koneen ääreen palattuaan on mielenkiintoista, miten löytää sisältöjen lisäksi merkityksiä myös toteutuksesta. Kävellessämme keskustelimme ajankäytöstä, johtajuudesta, muutoksesta ja halusta. Jälleen keskityimme vain minuun itseeni, ajatuksiini ja tahtotilaani. Puin sanoiksi ominaisuuksia, joita pidän tärkeinä ja kaivoin omat ominaisuuteni myös pintaan. Sain ensin esittää vapaasti omia ideoitani muutoksen toteuttamiseksi ja tämän jälkeen minulta vaadittiin konkreettisia suunnitelmia muutoksen aikataulusta ja sisällöstä. Aina piti kuitenkin muistaa, että muutos lähtee minusta. Kalle esitti tärkeitä kysymyksiä, tarttui sanomaani ja kyseenalaisti ajatusmaailmaani herkeämättä.

Voisi siis sanoa, ettei mikään aiempi itsereflektoinnin kokemus ole ollut yhtä voimakas kuin tuo lenkki.

Oman kehityspolun rinnalla luin ahkerasti Kallen blogia Parempi Ote. On hurja tunne, kun samaistuu kaikkiin teksteihin hyvin voimakkaasti. Talven aikana ainakin tuntui, että Kalle oli saanut jonkin idean siemenen kirjoituksiinsa myös minun tapaamisestani. Kalle osaa kirjoittaa hyvin yleisellä tasolla, jotta yksittäiset ihmiset ja kohtalot eivät nouse kärjeksi. Kallen napakat tekstit toimivat ennen kaikkea ajatuksia herättävästi. Eräänlaisena oppimateriaalia oman prosessin rinnalla. Yhdessä nämä molemmat tuottavat varmasti parhaan lopputuloksen.

Vuoden vaihduttua ja ajan mentyä eteenpäin tapasimme neljännen kerran Kotkan näkötornilla, jälleen reippaan ulkoilun merkeissä. Tunnin aikana saa aika paljon sanottua, pohdittua ja toistettua vaikka reippailee samalla tai nousee tusinan kertaa 42 porrasta.

Aika on muuttujan puolella, sen huomasin. Jokaisen tapaamisen jälkeen annoimme asioille, teoille ja kysymyksille aikaa tekeytyä. Seuraava tapaaminen sovittiin Kallen esittämän ”joko nyt olisi sopiva hetki?”-kysymyksen kautta. Tällä en tarkoita täyttä kalenteria vaan todellakin sitä, että jokainen meistä prosessoi sanomisiaan, kuulemisiaan ja tekemisiään omaan tahtiinsa. Kalle toimii tässä vain käynnistäjänä, sparraajana ja olkapäänä.

Tapaamisestamme päälimäisenä jäi mieleen kysymykset, jotka käsittelivät sitoutumistani, oman osaamiseni tunnustamista ja ajatuksiani ympäristön vaihdoksesta. Totesin, että tiedän oman vahvuuteni mutta myös heikkouteni, koetan kehittää itseäni, kääntää heikkoudet vahvuuksiksi ja uhat mahdollisuuksiksi. Jokaisella tapaamisella on lamppu syttynyt ja ymmärrys karttunut. Edelleen mukana on kulkenut aivan alusta keskusteluun heitetty lause, jossa muutos lähtee itsestäni, ei muiden muuttumista odottaen. Kalle ei antanut suoria vastauksia tai toimintaohjeita vaan haki kysymysten, kyseenalaistamisen ja skenaarioiden kautta omalle ajattelulleni uusia suuntia. Prosessin aikana huomasin usein, että ”Hitto, minähän todellakin teen toista ja ajattelen toista, muutos on vain minusta kiinni.”

Jokainen tapaaminen on piirtynyt näkömuistiini, paikkojen ja tekemisen lisäksi myös tärkeimmät asiat ovat hyvin muistissa.
Se on tärkeintä.”


Kalle:
Näinhän se tosiaan meni. Ensimmäisellä kerralla tapahtui juuri se, mistä Heikki kirjoitti: puhuttiin suu niin puhtaaksi, että voitiin jatkaa olennaisiin aiheisiin. Samalla myös tutustuttiin, ja se helpotti työskentelyä. Heti alussa aukesivat keskustelun isot linjat, mutta niissä ei heti päästy eteenpäin. Heikki teki ensimmäisen välitehtävän tunnollisesti ja suoriutui mielestäni hyvin. Sen lisäksi, että välitehtävässä piti aloittaa kova itsereflektio, haastoin häntä ilmaisun lyhyydessä. Kaksi välikysymystä, molempiin 160 merkin vastaus. Haaste oli hyödyllinen. Toisella kerralla päästiin itse aiheeseen ja aloimme tunnistaa sen, mikä on valmennuksen varsinainen ydin. Yksi Heikin hyvistä kiteytyksistä itselleen oli tämä:

”Minun täytyy olla aktiivinen muutoksen ajaja, ei vain muutoksen toivoja.”

Tästä oivalluksesta valmennussuhteessa on ollut eniten kysymys. Muitakin oli, mutta tämä lienee arvokkain kiteytys. Kun pääsimme tähän ajatukseen, valmennuksen tunnelma alkoi muuttua. Heikki antoi aluksi ulkopuolisten, hänen kontrollinsa ulkopuolella olevien asioiden asettua esteiksi omalle tekemiselle. Kun löysimme oman vaikuttamisen mahdollisuudet, pääsimme eteenpäin, kohti muutoksia. Uskon, että Heikki koki tämän voimaannuttavana oivalluksena.

Heikki on oikeassa blogitekstien suhteen – valmennuskeskustelujen aiheet tosiaan heijastuivat myös pariin tekstiin. Olen hyvin tyytyväinen, että tekstit tukivat hänen omaa reflektointiaan. Sitäkin kautta tulin esittäneeksi Heikille hyviä kysymyksiä. Työskentelytapamme oli muutenkin rauhallinen ja kypsyttelevä (kuten viiniekspertille sopii :)). Annoimme asioiden tekeytyä ja työtilanteiden liittyä hiljakseen aiheisiimme.

Se, mikä itselleni tässä valmennussuhteessa jäi erityisesti mieleen, oli ulkona työskentelyn ja kävelyn hyödyllisyys. Kolmas tapaaminen, reilu tunnin lenkki Karhuvuoren kuntopolulla, oli Heikille merkittävä kokemus ja minulle valmentajana hyvä oppitunti. Heikin kanssa kävellen coachaaminen oli todella hyvä ja luonteva valmennustapa. Koen, että saimme molemmat paljon virtaa tästä tapaamisesta. Käveleminen auttoi ajattelua ja herätti luovuutta molemmissa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä lähestymistapaa.

Tämän rohkaisemana nousimme viimeisellä kertalla aika paljon portaita valmennuksen ohessa. Se kävi jo treenistä verrattuna kävelylenkkiin. Tämä oli mahtava setti, itselle yksi hauskimpia valmennuskokemuksia. Vähän kehno kelikään ei meitä haitannut. Huomasin myös, että Heikin saundi oli neljännellä tapaamiskerrallamme täysin eri kuin ensimmäisessä tai edes toisessa. Fokus oli parempi. Olennainen löytyi helpommin. Heikki alkoi tuntua aina vaan valmiimmalta taklaamaan kaikki haasteensa – oma ääni, oma osallisuus muutoksessa olivat alkaneet löytyä. Minulle jäi tästä valmennuskerrasta erittäin luottavainen olo Heikin tekemiseen.

Tiedän, että Heikille on tullut valmennuksen jälkeen vielä lisää haasteita ja vastoinkäymisiä kohdattavaksi. Olen iloinen siitä, että olen pystynyt osaltani auttamaan tällä matkalla. Olen varma, että hän onnistuu jatkossakin.