Hyvät välit, parempi työ.

Olen ajatellut paljon tulehtuneita työyhteisöjä. Olen nähnyt niitä, mutta en niin paljon kuin auttamistarkoituksessa haluaisin. Toki toivoisin, että niitä ei olisi ollenkaan. Tämä on turha toive.

Olen ollut usein tilaisuuksissa, joissa pohditaan työyhteisöjen kehittämistä. Olen ollut esimerkiksi pohtimassa toimenpiteiden muodostamista henkilöstötutkimuksien pohjalta.

Olen purkanut tällaisia tutkimuksia työyhteisöissä, joissa kukaan ei sano mitään, mutta muutaman silmät kostuvat. Joskus minulle on huudettu päin naamaa. Joskus on naurettukin.

Kun ajattelen näitä hankalia tilanteita ja niihin ehdotettuja ratkaisuja, minulle tulee tyhjä olo.

Ratkaisuista puuttuu jotain olennaista.

Työyhteisöjen kehittämisideoita vaivaa tietynlainen rituaalisuus. Tehdään, koska pitää pystyä sanomaan, että on meillä tehty. Tehdään helppoa näennäiskehittämistä, jolla vältellään alkuperäistä ongelmaa. Kun nämä toimenpiteet on suoritettu, todetaan, että onhan meillä tehty

Todellinen parannus jää tekemättä.
Tulehdus pahenee.

Toimenpiteet työyhteisöjen parantamiseksi eivät aina keskity ongelmien syihin. Koska unohdamme syyn, emme pysty valitsemaan tarpeellista ja konkreettista toimenpidettä. Valitsemme keinovalikoimasta esimerkiksi tutun piristyksen, ketään loukkaamattoman sanan, juuri nyt suositun ilmiön tai muun helposti toteutettavan reseptin.

Työkalupakistamme puuttuvat luovat ja rohkeat ratkaisut. Lisäksi työkaluistamme puuttuvat myös vanhat ja hyväksi todetut ratkaisut.

Minulle muodostui oivallus.
Mitä olemme kehittämisessä unohtaneet?

Olemme unohtaneet ihmissuhteet.
Olemme unohtaneet parantaa välejä.

Tämä on minulle innostava ja hämmentävä oivallus.

En ole koskaan nähnyt kehittämistoimenpiteiden listassa sitä, että sovitaan riidat. Jutellaan, kuunnellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Vaikka halkoja hakaten tai jotain rakentaen. Leikkien. Tämä tervehdyttäisi toimintaa tavalla, joka hoitaisi muita ongelmia siinä ohessa. Ihmissuhteiden parantaminen voi olla tärkeintä kehittämistämme.

Ihmissuhteiden parantaminen on tärkeimpiä työelämän ratkaisuja.

Ihmissuhteiden parantaminen avaa muutkin mahdollisuudet. Erinomaisesti menestyneiden yritysten taustalta löytyy vahvoja ihmissuhteita. Avainhenkilöiden keskinäistä vetovoimaa ja ystävyyttä. Kasvokkaisuudessa rakennettua luottamusta.

Moneen ongelmaan voisi pureutua ihmissuhteiden tervehdyttämisen reittiä. Kun välit ovat kunnossa, ei ole tarvetta siirtää vaikeista asioista puhumista vuosikellon mukaiseen rituaalikehittämiseen. Kehittäminen muodostuu toiminnan ympärille, koska keskusteluyhteydet ovat jo olemassa. Ne eivät tarvitse pakottamista, korkeintaan muistuttamista.

Parannetaan yhteyttä.

Kun yhteys toimii, ihmissuhde kestää vaikeaakin viestiä. Se sietää sitä viestinnän epätäydellisyyttä, jonka poistaminen ei koskaan onnistu.

Toimiva yhteisö ei tarvitse viestinnän etukäteistä täydellistämistä. Yhteydet kun pelaavat jo. Kun välit ovat kunnossa, viestinnän ei tarvitse olla varovaista tiedottamista, jossa paikkaillaan mahdollisia väärinymmärryksiä etukäteen niin tarkasti, että teksteistä tulee käsittämätöntä jargonia kaikille, myös sen alkuperäiselle kirjoittajalle.

Parannetaan välejä.

Olen muutamia kertoja kuullut tarinan siitä, miten jossakin yrityksessä asiat olivat ennen vanhaan. Ennen hymähtelin näille tarinoille ja leimasin ne nostalgiaksi. Nyt ne resonoivat. Ne nimittäin kuvaavat yhteyttä. Toisten tuntemista. Ennen ei ollut ruusuista tai kaikki paremmin, mutta ennen vanhaan -tarinoissa toistuu sama lause, joka meidän pitäisi oppia uudelleen.

”Ennen ihmiset tunsivat toisensa.”

Markkinointinainen kävi tekemässä leipää.
Henkilöstöosasto käveli verstaalle juttelemaan.
Puhelinasentajat ja asiakaspalvelijat grillasivat makkaraa perheidensä kanssa.

Hekin, jotka eivät tehneet varsinaista tuotetta, olivat siitä kiinnostuneita ja tunsivat sen tekijät. He tiesivät, keneltä kysyä. Henkilöt olivat lempinimensä, siis lempeästi lausuttu nimensä. Ihmiset olivat lähestyttäviä toisilleen. Tästä on hyvä ponnistaa ongelmanratkaisuun.

Vastakkainen esimerkki on pelottava.
Mitä, jos vuonna 2015 muiden ihmisten työn täydellistäjää tukifunktiossa oikeasti pelottaa kävellä tehtaan tai vanhainkodin lattialle? Ja sitten hän vielä jättää kävelemättä? Tekeekö hän parempaa työtä?

Ei tee.
Yhteys muihin on huono ja pätkivä, eikä kestä rakentavia keskusteluja.
Hänen työstään tulee seurauksetonta käsiteleikkiä.

Opetellaan siis tuntemaan toisemme.
Onko työyhteisössäsi lempinimiä tai muu lempeä tapa tunnustaa toisten olemassaolo? Olla yhteydessä? Toivon niin. Jos teillä on jokin leikkisä nimi rakentavalle palautteelle, menee todella hyvin. Ja jos teillä on yhteinen sanasto erilaisuuksillenne, tiedän, että sinäkin viihdyt.

Kun työyhteisössäsi on hankala olla, pyri parantamaan välejäsi ihmisiin. Omalta osaltasi. Anna anteeksi, hymyile, kuuntele, ole myötätuntoinen. Kerro itsestäsi ja siitä, millainen olet. Heikkouksineen kaikkineen. Lempeästi muiden erilaisuus hyväksyen. Tarvitset nimittäin muita tehdäksesi työsi hyvin. Opettele tuntemaan erityisesti ne, jotka sinua ärsyttävät. Siitä seuraa ihmeitä.

Entä jos joku työpaikalla on erityisen vaikea? 
Mitä jos sinulla on vihamies?
Suosittelen kokeilemaan Eino Leinon ratkaisua asiaan.
Voin tulla lausumaan.

Parannetaan yhteyttä.
Parannetaan välejä.
Hyvistä väleistä kumpuaa mittavasti parempi työ.

palvelusta,
terveisin,
Kalle