Miten hallitset uraasi?

Olin hiljattain puhumassa pienelle yleisölle aiheella coaching ja uranhallinta. Tämän otsikon jälkimmäinen sana hämmensi minua jo silloin, kun sain pyynnön tulla paikalle. Uranhallinta. Hämmennyksestäni huolimatta menin puhumaan aiheesta. En oikeastaan tiennyt, mitä sanan pitäisi tarkoittaa.

Aloitin pohtimalla käsitettä. Voiko uraansa hallita?
Vastaus on tietenkin sama kuin ajanhallinnan kohdalla. Ei voi.

Korkeintaan voit parantaa urasi onnistumisen todennäköisyyksiä.
Oikea kysymys onkin, miten tämä tehdään.

Ajattelin, että kuka tahansa osallistujista voisi googlettaa työhakuvinkkejä. Sinäkin voit löytää loputtomasti artikkeleita työhausta, palkasta, verkostoitumisesta ynnä muusta. Sisältöä on varmasti aivan tarpeeksi. Halusin esittää erilaisen näkökulman. Päätin lähestyä otsikkoa kysymysten kautta ja säästää fiksuilta kuulostavat neuvoni yhteen diaan. Kysymyksiä keksin (ja varastin) kymmenen. Ensimmäiset kolme olivat nämä:

Osaatko ammattisi?
Pidetäänkö sinusta?
Pidätkö lupauksesi?

Pöllin nämä kysymykset radio-ohjelmasta, josta myös opin, että kaikkiin kolmeen ei tarvita ehdotonta ”kyllä” -vastausta. Kaksi riittää. Jos löytyy kolme, niin ura kyllä hoitaa itsensä melko hyvin, ainakin alkuun.

Mielestäni toinen kysymys, pidetäänkö sinusta, on vähiten käsitelty, kun urasta ja koulutuksesta puhutaan nuorille. Olisi ihan oikeasti tärkeää tietää, millaiseen yhteistyöhön ja käytökseen työelämässä pitää pystyä. Ainoastaan osaavimmat, lahjakkaimmat ja luotettavimmat saavat olla hetkellisesti kusipäitä. Eikä se silloinkaan ole erityisen suotavaa tai mitenkään hyödyllistä.

Myös kolmanteen kysymykseen lupauksista on hyvä vastata. Sen voisi kysyä myös muodossa oletko luotettava? Kokevatko ihmiset sinut luotettavana? Teetkö mitä sanot?

Tällaiset pohdinnat ovat mielestäni vähintään yhtä tärkeitä kuin se, millainen tutkinto, kokemus tai osaaminen sinulla on. Toki nämäkään kysymykset eivät pureudu urasi etenemiseen pitkällä tähtäimellä. Siihen auttavat seuraavat kysymykset:

Miten opit uutta?
Missä verkostoidut?
Kuka auttaa sinua eteenpäin?

Jos olet viime aikoina seurannut keskusteluja työelämästä, tiedät, että oppiminen on urasi tulevaisuuden avainsana. Tai ainakin sen pitäisi olla. Tulevia ammattejasi ei välttämättä ole vielä keksitty. Lisäksi nykyistä ammattiasi voi jo nyt tehdä aivan eri tavalla kuin itse teet. Jos ei voi, niin pian voi. Miten valmistaudut tähän? Milloin ehdit opettelemaan sen, mitä alallasi seuraavaksi tapahtuu? Liian usein vastaus on en tiedä.

Entä missä tapaat ihmisiä, jotka ottavat sinut seuraavaan työpaikkaasi? Mistä heidän pitäisi tuntea sinut? Ansioluettelostasi? Ihan hyvä idea, mutta sinua verkottuneempi, melko samalla ansioluettelolla varustettu ehdokas voittaa. Tällä en tarkoita, että verkostoituminen olisi pelkkää opportunistista työnhaun petailua. Jos yrität sitä tästä näkökulmasta, et onnistu. Tosiasiassa verkostoituminen on samaa ammatin oppimista kuin kouluttautuminen – paitsi tehokkaampaa. Muista kuitenkin, että eri tapahtumiin ja keskusteluihin kannattaa osallistua vain mielenkiinnosta.

Entä kuka auttaa sinua eteenpäin? Onko sinulla coachia, mentoria, työnohjaajaa tai vertaista ammattilaista, jonka kanssa voit sparrailla ammattiasi? Kyseinen henkilö voi olla myös esimiehesi, jos oikein hyvin sattuu. Erinomaiset johtajat tuottavat lisää johtajia. Kysymys on oikeastaan parempi vielä näin päin: ethän yritä yksin? Uran edistäminen tyhjiössä on vaikeaa. Kaikkea tarvitsemaasi et löydä kirjoista ja artikkeleista. Tarvitset kasvokkaista puhetta, hymyllä terästettynä.

Suosikkikysymykseni uranhallinnan osalta ovat kuitenkin nämä:

Miten pidät huolta työkyvystäsi (seuraavat 10–50 vuotta)?
Miten käsittelet stressiä?
Kuinka hyvin nukut?

Miten varmistat, että toimintakykysi ylittää työsi vaatimukset nyt ja pitkälle tulevaisuuteen? Se ei voi alittaa vaatimuksia, koska alat tehdä saman tien työkykyvelkaa. Tätä voi ajatella korjausvelan tapaan. Toimintakykysi ei kannata myöskään täsmällisesti vastata työsi vaatimuksia. Miksi ei? Koska ikäännyt. Hoitamattomana toimintakykysi voi ainoastaan laskea, ja sen se myös tekee. Jos ei vielä, niin pian. Vaatimukset kannattaa siis ylittää. Miten? Voit valita jonkin seuraavista: parempi syöminen, nukkuminen, liikkuminen, ihmissuhteet tai stressinhallinta. Yleensä toimii.

Niin, miten käsittelet stressiä työurasi loppuun saakka? Stressiä nimittäin tulee. Yli- tai alikuormituksesta aiheutuvaa. Hetkellistä tai pysyvämpää. Itse olen hoitanut kroonistuvaa, alikuormituksesta johtuvaa työstressiä mm. irtisanoutumalla. Toimi hyvin. No, tämä ei aina ole mahdollista. Pääasia on, että stressinkäsittelyn vastauksesi ei ole esimerkiksi alkoholi. Ikävän isolla osalla suomalaisista työssäkävijöistä asia on nimittäin näin. Voin luvata, että se ei auta. Pätee muihinkin addiktoiviin ajanvietteisiin.

Yksi todella hyvä vastaus olisi lisää rauhallista unta ja investointeja tämän saavuttamiseen. Esimerkiksi sellaisia, jotka varmistavat oikean lämpötilan. Tai vaikkapa silmälaput, korvatulpat tai hyvä sänky. Siihen vielä kylkeen hyviä tapoja, kuten lukeminen ennen nukkumaan menoa puhelimen tuijottamisen sijaan.

Tee mielessäsi ajatuskoe. Jos panostat stressinkäsittelyssäsi uneen alkoholin sijaan, mitä tapahtuu, kun yhtälöön lisätään 20 vuotta? En tiedä tähän tarkkaa vastausta, mutta naamasta sen varmaan näkee.

Vielä yksi kysymys.

Kun alasi ihmiset listaavat alasi asiantuntijoita, monentena nimesi mainitaan?

Oletko ylipäätään listalla? Pitäisikö sinun olla? Jos tämä on sinusta kiinnostava kysymys, voit perehtyä ajankohtaisiin keskusteluihin henkilöbrändäyksestä tai social sellingistä. Itse en niistä osaa sen kummemmin kirjoittaa. Tosiasia on kuitenkin, että urasi eteneminen on todennäköisemmin keskusteluun kuin työnhakuihin osallistumista.

Siinä kymmenen urakysymystä pohdittavaksi. Muitakin toki voisi esittää. Jos haluat pärjätä hyvin työelämässä, voit tarkastella tämänhetkistä tilannettasi näillä kysymyksillä. Huomaat kyllä, mitkä vastauksesi voisivat viedä sinua eteenpäin. Jalosta niistä kokeiluja. Tekemistä.

Todennäköisyytesi saattavat parantua.

terv.
Kalle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s