Pyhä keskinkertaisuus.

Olemmeko työelämässä lapsia vai aikuisia? Kysymys voi hymyilyttää, koska siinä on huvittava paradoksi. Totta kai aikuiset käyvät töissä. Työelämässä on aikuista porukkaa. Silti esimiehen hommiin hyvän koulutuksen kerrotaan olevan lastentarhanopettajan pätevyys. Tämä implikoisi johdettavien olevan lapsia. Toki ihmisten yhteisöllisessä toiminnassa välillä meininki tuntuu lastentarhalta tai rippileiriltä, eikä se tunne katoa viisikymppisten kanssakaan työskenneltäessä.

Mutta me emme ole kakaroita.
Jokin työelämässä saa meidät käyttäytymään niin.
Jostain syystä lastentarha on välillä huvittava ja osuva tapa ymmärtää työelämää.

Se syy on kontrolli.
Uskomuksemme siitä, miten työelämä parhaiten toimii.

Työelämää ohjaa valtaosin uskomus, jonka mukaan kaikki ovat lapsia. Heti, kun työtämme ei seurata, alamme huijata ja laiskotella. Ryöstämme karkit ja piparit välittömästi, kun purkit jäävät vahtimatta. Me Suomessa kirjoitamme, esimerkkinä, tukun pitkiä työehtosopimuksia, joiden tulkintaan ja toteuttamiseen tarvitaan armeija työntekijöitä, koska sopimuksia pitää tietenkin valvoa. Niiden sisältö on kontrollia. Pyöritämme tätä valvontajärjestelmää tolkuttomien rahasummien kustannuksella. Vähimmäisehtojenkin toteuttamisesta on onnistuttu tekemään kontrollia. Uskomme nimittäin myös työnantajien olevan lapsia, jotka ryöstävät kuvainnollisen karkin heti, kun tilaisuus annetaan. Karkkina ovat jonkinlaiset ihmisoikeudet tai inhimillisen työelämän mahdollisuus. Olemme asettautuneet kahdelle puolelle hämmentävällä lapsellisuudella. Yhteiskunnalliset keskustelut työelämästä liikkuvat jankkaamisen ja kiusaamisen välimaastossa.

Mitään uutta ei keksitä.

Ulkopuolelta tuleva kontrolli on innovaation, luovuuden, hyvän ajattelemisen ja orgaanisen kasvun luonnollinen vihollinen. Valvonta tuottaa tottelemista, mutta sen on mahdoton tuottaa sitoutumista. Tämä johtuu mm. siitä, että todellista keskittymistä ei voi pakottaa. Kontrolli ei johda työtä ilon, mahdollisuuksien ja vahvuuksien kautta, vaan uhkakuvien, heikkouksien ja puutteiden pelosta käsin. Kontrollipyrkimykseen ajavat uskomuksemme ikävä kyllä haittaavat juuri niitä ratkaisuja, joiden pitäisi pelastaa Suomi. Tällä tiellä ajaudumme riitelemään sopivasta työajan määrästä viikon työlle. Tämä on kaiken aikaansaavan työn käsitteistössä täysin absurdia. Miettikää sitä rahasummaa, mikä käytetään tämän näkökulman eri puolien argumentointiin palkkana. Keskustelulla ei ole lopputulosta, koska se on käyty täsmällisesti ohi relevantin aiheen. Onneksi kaikki eivät lähde mukaan tähän kelkkaan. Onneksi jotkut uskaltavat vapauttaa työn. Ne, jotka uskaltavat, voittavat tietenkin kellokorttiin uskovat kilpailijansa helposti.

Hyvin säännelty työelämä on tehokas tuottamaan yhtä asiaa.
Se asia on keskinkertaisuus.

Työaikojen valvominen, kaiken ohjeistaminen yksittäistapausten pohjalta, vision ja arvojen sattumanvaraisuus, loputtomat hyväksyttämisketjut ja merkityksettömien päätöksien kasautuminen yhä korkeammalle johtoon sekä epäselvät tavoitteet tuottavat keskinkertaisen organisaation. Tällaisessa keskinkertaisuudessa ongelmaksi tulee sen hinta. Kontrollilla aikaansaatu keskinkertaisuus on todella kallista. Toki se on näennäisen tehokasta. Se näyttäytyy kaavioina ja prosesseina, jotka saavat aikaan linjakkuuden ja tehokkuuden vaikutelman. Monissa yhteyksissä tämä toki voi olla totta, mutta loputon uskominen oikeaan tapaan tehdä ja ohjeistaa saa levitessään luovan ajattelun pysähtymään. Käytämme parhaita mieliämme ja aikaamme yhteen pahimmista kehittymisen vihollisista – perfektionismiin. Syyllistyn tähän tietenkin myös itse. Vanhat tavat ja uskomukset ovat hankalia vaihtaa.

Keskinkertaisuutemme on pyhää sorttia. Sen pohjaoletuksista on vaikeaa edes aloittaa keskustelua. Työajan vapauttaminen on tietenkin epäillyttävää ja väärin – toki täysin eri syistä (ja keskenään ristiriitaisista syistä) eri intressiryhmille. Keskustelulle on vaikeaa löytää edes oikeaa forumia. Nykyisissä kiistellään sääntöjen viilaamisista ilman ajatustakaan siitä, että sääntöihimme johtaneet oletukset ovat todellinen ongelma. Pohjalla on oletus, että olemme tyhmiä lapsia tai pahoja oman edun tavoittelijoita. Kumpiakaan emme ole. Vai oletko sinä? Miten kehitämme toimintaamme ja nostamme tasoamme, kun työelämä on kirjoitettu kansiin siitä näkökulmasta, että olemme vahdittavia lapsia?

Mikä johtaisi sitoutumiseen ja työstä nauttimiseen? Entä motivaatioon?
Vapaus. Itsesääntely. Valinnan mahdollisuus. Oppiminen. Vastuu. Aikaansaaminen  läsnäolon sijaan. Todellinen tehokkuus, ei sen esittäminen. Tekemisemme merkitys siihen käytetyn ajan sijaan. Parempaa työelämää tulee edeltämään työhön annettu vapaus. Mahdollisuus pitää siitä, mitä tekee. Olla vastuussa ja omistaa työnsä.

Teemmekö mitään muuta kuin työtämme sillä ajatuksella, että parasta aikaansaamista on siihen käytetyn ajan mittaaminen? Emme, koska ajatus on absurdi. Edes vanha ja omaksuttu kehittämistotuus 10 000 tunnista ei toimi näin. Se toimii ainoastaan reflektoivalla ja harkitsevalla harjoittelulla sekä taipumuksien tukemana. Nämäkin ajatukset ovat työelämässä kummallisia, koska keskitymme puutteiden parantamiseen vahvuuksien tukemisen sijasta. Henkilöstötutkimme koko organisaation saadaksemme tietää, missä emme ole hyviä. Lähdemme kehittämään heikkouksiemme kautta. Tämän jälkeen vielä kehtaamme ihmetellä, miksi ihmiset eivät innostu lähtemään mukaan. Tämäkin valittu tapamme kehittää tuottaa suorastaan häkellyttävää keskinkertaisuutta.

Monet meistä työskentelevät työpaikoissa, joissa valvonta ja kontrolli on pääasiallinen johtamisen muoto. Se on sitä, vaikka puheet kertovat toista. Valvonnan perusoletuksia eivät muuta joustavat työajat tai näennäiset itsesääntelyn mekanismit. Voitko ottaa työpaikallasi oikeasti kymmenen minuutin nokoset ja ilmoittaa siitä kaikille? Se tutkitusti parantaa tuottavuuttasi, mutta uskooko sitä kukaan? Uskotko itse? Tämä on mikroskooppinen esimerkki vapaudesta, ja silti siinäkin on vaikeuksia. Kun jatkamme työpäiväämme kellokortin kertoessa aikaansaannoksistamme, ei tarvitse ihmetellä uusien ideoiden puutetta. Työtapamme, uskomuksemme työtätekevien ihmisten perusluonteesta ja palkitsemisesta saattavat tehdä luovuudesta mahdotonta. Innovaatioita odotellessa voi siis mennä tovi.

Kaikki näkevät, että perinteisestä tavasta valvoa tekemistä on tullut taakka. Tästä taakasta luopuvat, tuoreemmat yritykset ovat niitä, joista tulevat ja nykyiset menestystarinat kerrotaan. Silti meillä on vaikeuksia uskoa. Pidämme mittaviakin menestyksiä hauskoina liikkeenjohdon kuriositeetteina, meille itsellemme liian vaikeina toteuttaa. Tukeudumme vanhoihin totuuksiin, mielikuviin ahkerimmista viidentoista päivätunnin puurtajista. Emme oikein tiedä muuta. Työelämää säätelevät organisaatiot ja niiden ajattelutavat tulevat ikävä kyllä vielä kauempaa perästä. Sääntelyjen viilaamisella jatkamme kontrolliuskomustamme, emmekä saa pitkissä neuvotteluissakaan aikaan muuta kuin uutta valvottavaa. Lisää tehtävää työtä, joilla pidetään huolta todellisten tuloksien kannalta merkityksettömistä asioista. Tämä on ikävä totuus monella julkisen ja yksityisen sektorin työpaikalla. Tiedän, että tämä resonoi siellä jossakin.

Mitä, jos mittaisimme todellisia aikaansaannoksia?
Tietäisimme oikeasti tavoitteemme?
Olisimme vapaita ja osaavia saavuttamaan niitä meille parhaimmalla tavalla?
Meille merkityksellisten asioiden hyväksi?

Se muuttaisi työelämämme paremmaksi.
Iloksi ja tuloksiksi – kaikkien hyödyksi.
Onneksi monet tahot toteuttavat tätä jo nyt, ja tulevatkin näkemään menestystä.
Tavoitellaan siis jatkossakin oikeita onnistumisia keskinkertaisuuden ja työtuntien määrän sijaan.

Toivotan hyviä työpäiviä kaikille aikuisille.
Tiedän, että teitä on siellä paljon.

4 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s