Parempaa fyysistä toimintakykyä.

Viime aikoina olen kirjoitellut pääasiassa kehittämisestä ajattelun näkökulmasta. Ajattelun, oivalluksen ja ymmärryksen työkaluin. Ymmärrys on tietenkin tekemisen matkan päässä oivalluksista. Tätä on hyvä toistella itselleen. Yksi osa-alue, jota haluan jatkuvasti pitää esillä ja jota arkipuheissa pidänkin, on jäänyt ikävä kyllä vähän vähemmälle kirjoittelulle. Aion ottaa tähän korjausliikkeen. Se osa-alue on tietenkin fyysinen toimintakyky. Kehollisuus. Se voi tarkoittaa liikuntaa tai rasitusta ylipäätään, ravintoa, unta, rentoutumista ja palautumista tai jotain muuta näiden lisäksi. Näistä yhteen aihealueeseen loppuelämäkseen perehtyvä ei tuhlaisi aikaansa. Ollapa rentoutumisen ja nukkumisen mestari. Voitko edes kuvitella, miten rauhallinen ja voimakas olisi rentoutumisensa mestari? Olettaen tietenkin, että hän olisi myös itsensä rasittamisen mestari samalla. Päivänsä nukkuva ei tietenkään ole rentoutunut. Tämän varmasti ymmärrätkin.

Miksi haluan pitää fyysistä toimintakykyä ja sen parantamista esillä?
Se saattaa olla kehittymiselle ensisijaista.
Sillä luodaan kehittymisen perustukset.

Alan enemmän ja enemmän kallistua siihen suuntaan, että fyysinen toimintakyky, sen kehittäminen tai saattaminen huonolta hyvälle tasolle itseasiassa edeltää muita läpimurtoja. Fyysisen toimintakyvyn parantaminen tai vähintään siitä huolta pitäminen on ponnistuslauta, josta voidaan jatkaa matkaa parhaisiin mahdollisiin asioihin. Keho ja mieli ovat samaa saumatonta kokonaisuutta. Ruumiinsa hallinnan palauttava ihminen alkaa huomata parempia ajatuksia yhä useammin. Hyödyt ovat välittömiä ja kumulatiivisia. Pelkästään kävely on taikaa ja lattialla kieriminen voi olla elämän mullistavaa. Milloin viimeksi muuten liikuit lattialla maaten? Monille meistä vastaus löytyy suurinpiirtein niistä ajoista, kun ensiaskelia otettiin. Tosiasia on, että meidän aikuistenkin tulisi osata leikkiä lattialla ja etenkin kaatua sille. Turkkilaisilla istumaannousuilla puolikasta vesilasia vastuksena käyttäen voitaisiin korjata suomalaisten toimintakykyä siedettävämmälle tasolle. Tämä on totta. Yksinkertaiset pyörimiset lattialla voisivat palauttaa useiden ihmisten toimintakyvyn ja parantaa proprioseptiikkaa niin, että elämästä tulisi helpommin käsiteltävää. Puhumattakaan siitä, että päästäisiin levytankoharjoitteluun asti. Tai opittaisiin sen perusteet ja siirryttäisiin voimastandardien keskitasolle omaan kehonpainoon ja ikäluokkaan nähen. Väitän, että se on kaikille mahdollista – poislukien tietty osa haitallisimmista vammoista, joihin esimerkiksi ylipaino ei kuulu. Usko minua.

Kuuluin kymmenen vuotta sitten aivan varmasti suomalaisten huonokuntoisimpaan kymmenykseen. Fyysisesti ja mentaalisesti toimintakyky on käynyt pohjalukemissa. Se todellinen kuntoon pääseminen kesti kauan ja alkoi säälittävästi. Enkä vieläkään ole siellä, missä aion olla. Se tulee vasta kymmenen vuoden päästä. Tavoitteena on silloin kuulua vahvimpaan kolmannekseen väestöstä, ainakin suurin piirtein. Miksi tämä on hyvä tavoite? Koska väestön vahvin kolmannes kuolee selvästi pienemmällä todennäköisyydellä mihin tahansa kuolinsyyhyn. Syövistä auto-onnettomuuksiin. Parempi lihasvoima laskee ylipäätään todennäköisyyttä kuolla, itsenäisenä syytekijänä. Voima ja kestävyys auttavat selviytymään maailman heittämistä kierrepalloista. Kaikki vähänkin elämää innolla lähestyvät kyllä tietävät, että sellaisia lentää kohti. Paljon. Painotan usein voimaa (vastusharjoittelua), mutta kestävyysurheilu, aerobinen liikunta ja etenkin leikki, ”play” ovat myös erittäin tärkeitä. Leikinomainen liikunta voi olla lähestulkoon mitä tahansa. Hiki pitää mielellään tulla. Tosiasia on, että kunnollisella kävelyllä voi hoitaa toimintakykynsä puutteita hyvin pitkälle. Hyvällä juoksuaskeleella painettu kivuton kilometri ennustaa varmasti sitä, että työpaikalla ei tunnu ihan niin raskaalta jatkossa. Siellähän voi välillä vaikka heittää leikiksi. Omalla työpaikallani olemme harjoitelleet mm. käsilläseisontaa seinää vasten kahvitunnilla.

Olennaista fyysisessä toimintakyvyssä on keskittyä sen riittävyyteen. On varmasti paljon näkemyksiä siitä, mikä on riittävää. Pointti on se, että huippukuntoa ei tietenkään vaadita upeaan elämään. Hyvää, koettelemista kestävää toimintakykyä sen sijaan vaaditaan. Monipuolisella ja hyvällä kunnolla sekä voima- että kestävyyspuolella tehdään maailmasta todella paljon helpompi. Lasketaan vaikeustasoa. Ärsytyskynnys madaltuu todella paljon. Tästä voin todistaa omalla kokemuksellani hyvän tutkimusaineiston lisäksi. Olen myös siinä ymmärryksessä, että voimamiehet ovat melkoisen leppoisaa sakkia. Kun rasittaa itseään säännöllisesti ja välillä paljonkin, rauhoittuu. Kun on antanut kaikkensa salilla tai lenkkipolulla, on vaikea ottaa kierroksia, kun joku kiilaa liikenteessä. Sitä vaan katselee, että onpas kiva punainen urheiluauto. Saa ylimääräisen hengenvedon raivoreaktioon. Parempaan mielenterveyteen yksi vahvimpia askelia on reipas, mielekäs ja kehittävä liikunta. Piste.

Yritä kuvitella, että tulisit työhösi palautumaan – fyysisessä mielessä. Monet nimittäin oikeasti tulevat. Miltäs se eläkeikä nyt näyttää? Ja miten muuten palaudut, jos teet raskasta työtä? Sohvalla? Rentouttavalla lasillisella? Tiedät tietenkin hyvin, että se ei toimi. Jooga toimisi paremmin, ihan oikeasti. Siitä en voi itse todistaa, mutta ehdottomasti pitäisi kyllä kokeilla. Pidän muutenkin liikkuvuutta yhtenä olennaisimmista hyvään toimintakykyyn liittyvistä asioista. Se on tärkeää etenkin, jos aikoo oikeasti olla parempi huomenna. Huolella ja vuosia liikkuvuuteensa panostava löytää suorituskykynsä ja ajattelunsa uudelleen mitä ihmeellisimmin tavoin. Se on lupaus. Liikkuvuus ei muuten tarkoita vain venyvyyttä / venyttelyä. Se paranee liikkeellä, tai ammattilaisen hoivissa. Mielellään molempien kautta. Täytynee oikeasti alkaa joogailemaan. Se on monelle ihmiselle voimakas vastaus elämän vaatimuksiin.

Nyt seuraa se vaikeammin nieltävä juttu: sinä voit parantaa omaa toimintakykyäsi. Voit parantaa sitä tänään ja jatkossa merkittävästi, pieninä annoksina. Jatkuvuudella sekä maltillisella progressiolla voit parantaa sitä lopulta tällä hetkellä täysin näkymättömiin sfääreihin ja suorituksiin. Jos et koe, että voit ostaa tämän ajatuksen, niin usko edes seuraava: voit hidastaa oman toimintakykysi heikkenemistä. Tällaisen myönnytyksen voin tehdä koviten vastustaville. Uskon silti itse, että voimme aina parantaa fyysistä suorituskykyämme jossain määrin. Aika taas hoitaa sen, että jossain vaiheessa tavoite onkin toimintakyvyn rapauttamisen hidastuminen. Siinä on hyvä taistelu, jossa voi oikeasti saavuttaa uskomattomia tuloksia, pidentäessään samalla elinikäänsä.
Do not go gentle into the good night.

Mikä sitten on riittävää? Jos oma fysiikka ja kunto on pohjalukemissa, vastaus on kävely. Nopeutuva ja kauan kestävä kävely terästettynä vaikkapa Original Strengthin harjoituksilla (eli vauvanomaisella lattiapyörimisellä) riittää nostamaan oman tekemisen ja jaksamisen uudelle tasolle. Tältä tasolta voidaan jo ponnistaa kahvakuula- ja levytankoharjoitteluun, vaikka tapana on usein pelotellakin sen riskeillä. Vahvin tekniikka on muuten turvallisin. Älkääpä uskoko muuta. Samalta tasolta voidaan jo ponnistaa hyviin juoksuaskeleisiin tai pelkästään hölkkään. Kävelyn ja kivuttoman hölkkäilyn vuorotteluun. Ja niin edelleen. Parantuva kunto ruokkii kiinnostusta, ja kiinnostus pitää tietenkin huolen keskittymisestä, jatkamisesta ja siitä, että opettelet lisää toimintakykyäsi parantavia taitoja. Kolmen kuukauden itsensä käskemisen jälkeen sitäkään ei tarvitse enää tehdä. Tavat pitävät huolen lopusta. Otat vain jonkinlaista liikuntaa tavaksi. Minulta on usein kysytty ihan tuntemattomienkin toimesta, että miten ihmeessä jaksan? Esimerkiksi hyppiä kesäaamuna rappusia ylös. Nykyään kysymys on vähän hassu. En nimittäin ilman liikuntaa jaksaisi mitenkään. En kerää voimavarojani mennäkseni salille, vaan haen ne sieltä. Minulla on vaan tapana käydä vähän voimailemassa. Tavanomaisesti. Ei stressaa, ei harmita. Rasittaa hetken fyysisesti, mutta antaa takaisin monin verroin enemmän. Jotkut kutsuvat tällaista elämää riippuvuudeksi. Jos näin on, niin onneksi tämä riippuvuuteni on minua tervehdyttävää ja vahvistavaa. Voin hyväksyä sen.

Muita hyviä juttuja fyysisen toimintakyvyn kannalta ovat mm. vesi, hyvä ravinto ja uni. Ensimmäistä ja viimeistä haluan painottaa. Ravinnosta löytyy paljon asiaa, enkä halua siihen keskusteluun paljoa osallistua. Veden ja unen puolustaja sen sijaan haluan olla, koska niille löytyy harvoin puolestapuhujia. Tämä johtunee siitä, että kukaan ei myy unta. Eikä näillä main liiemmin vettäkään markkinamielessä. Juo siis vettä janoosi, mielellään jopa ennen janoasi. Vesi ja uni kohdalleen, jos eivät jo ole, niin alkaa tapahtua. Onko sinulla joku kehon toimintaan liittyvä ongelma? Tai mieleen liittyvä? Korjautuiko se nukkumalla yhdeksän tuntia putkeen yössä? Ai et ole kokeillut? Kokeilepa sitä ensin. Toimii painonhallintaankin jopa maagisesti. Hyvä tapa heikentää omia touhujaan on nukkua koko ajan 5-6 tuntia ja kertoa kaikille, että on sellainen kaveri, joka ei tarvitse enempää. Sitä alkaa itsekin uskoa. Noh, unentarve on ilmeisesti jossain määrin yksilöllistä, mutta usko tämä kuitenkin. Usko edes tämä viisaus unesta; kaikki tunnit, jotka nukut ennen puoltayötä, ovat arvokkaampia kuin ne, jotka nukut sen jälkeen. Kokeilepa ensin kello 22-06 unia viikon verran ja sitten 00-08 unia. Pidä vaikka päiväkirjaa kaveriksi. Huomaat, että nämä nukkuma-ajat ovat kaksi eri asiaa.  Ihmisille on oikea aika olla nukkumassa. Tämä lienee pääasiallinen syy, miksi vuorotyö lyhentää elinajanodotetta niin radikaalisti.

Tässä pitää taas varmaan laittaa itsensä likoon. Eli selventää missä kunnossa täällä yritetään pärjätä. Tärkeämpää taitaa olla se, mistä on lähdetty. Toki edelleen pitää parantaa. Vuonna 2004 olin siinä kunnossa, että noin kolmekymmentä porrasta jaksoi kävellä. Mielenterveys heikko ja haavoittuva. 110+ kg painoa lyhyeen varteen, ei oikein lihasta eikä varsinkaan voimaa. Ei salikokemusta eikä oikein lenkkejäkään, ei urheiluharrastuksia. Muutenkin heikot näkymät. Vuonna 2005 aloin tehdä jotain kunnolleni. Vähän, silloin tällöin ja surkeasti aluksi. Pari vuotta siitä eteenpäin aloin tehdä vielä enemmän.

Vuosina 2011–2014 olen juossut 15 km aikaan 1:11:54, 5 km aikaan 20:57, kyykännyt 145 kiloa, nostanut penkistä 110 ja maasta 175 kiloa. Etukyykyssä on otettu 125 kg, pystypunnerruksessa vauhditta 70 kg. Paino on huidellut 80 ja 90 kg:n välillä, rasvat liikkuneet 10-17 % välillä. Eli huippukunnossa ei olla. Vuotuiset treenikerrat lienevät jossain 200:n paikkeilla, jos kaikki aamujumpatkin lasketaan. Jotain muutakin näiden lisäksi jaksan ja harrastelen toki, mutta aika vähän. Ainiin ja liikkuvuuteni ei ole täysin hirveä. Yritän nähdä sen eteen vähän vaivaa. Kaikki ei ole ihan tämän päivän tuloksia, mutta jokaisen noista haluan vielä rikkoa tulevaisuudessa. Mielellään 40 vuoden iässä.

Ja täältähän se pointtikin saapuu.

Jotenkin kummallisesti tämä viime vuosien kunnon parannus liittyy parhaisiin vuosiini akateemisesti, mielenterveydellisesti, ihmissuhteissa, uran puolesta ja kaikissa hyvissä asioissa ja tapahtumissa. Ajattelen, että lisääkin on tulossa. Parhaat saavutukset kunnon puolesta ja muilla osa-alueilla ovat alkaneet usein loukkaantumisesta tai vastoinkäymisestä. Sekin on hyvä merkki. Olen saanut muuta hyvää tolkuttomasti, koska korjasin ensin toimintakykyni.

Tuloslistassa on toinenkin pointti. Se ei ole ihmeellinen eikä mahdoton juuri kenellekään, ei minua huonommistakaan lähtökohdista. Eikä etenkään, jos on nuorena vähänkin urheillut. Itse tuhlasin hyvän murrosiän laiskottelemalla, ja sitä hintaa maksan nyt. Tulokseni eivät ole ihmeellisiä, mutta ne ovat jotain:
Ne ovat toimistossa ajatustyötä tekevälle riittäviä tuloksia.
Siitä on hyvä jatkaa. Ainakin viime vuosien kehitys on ollut ylöspäin.

Mitä enemmän meidän suomalaisten fyysistä kuntoa ja elintapoja tarkastelee (esim. täältä saa pelottavan kuvan), alkaa uskoa, että näihin asioihin keskittymällä saavuttaisimme paljon positiivisia sivu- ja kerrannaisvaikutuksia. Mitä tapahtuisi, jos oikeasti keskittyisimme ja maksaisimme hintaa siitä, että suomalaiset olisivat itselleen parhaassa mahdollisessa kunnossa? Siis pitäisivät elintavoillaan itsestään huolta, hankkisivat kestävyyttä ja voimaa siihen mittaan, mikä kellekin on oikeasti mahdollista? Löytäisivät harrastuksensa, josta nauttivat? Nukkuisivat 9 tuntia putkeen? Vähentäisivät alkoholinkäyttöään ja tumppaisivat savukkeensa?

Eipähän tarvitsisi enää puhua kestävyysvajeesta.

4 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s