Epävarmuus vai epämukavuus?

Nykyajan työelämästä saa kuulla aina saman mantran – kaikki muuttuu. Mitään ei voi jollain aikavälillä ennustaa, tai mitään ei voi millään aikavälillä ennustaa. Epävarmuuden alleviivaaminen on muuttunut nähdäkseni jo taiteeksi. Vai olisiko se muuttunut viihteeksi? Taloudellinen ja työelämän epävarmuus myy lehtiä ja koulutuspalveluita. Pyrimme epävarmuuden poistamiseen.

Tietenkin.
Pohditaan tätä hetki. Allekirjoitan väitteen epävarmuuden lisääntymisestä ja sen haittallisuudestakin tietyssä määrin, mutta suhteutetaan ensin ja ratkaistaan sitten.

Epävarmuus on lisääntynyt työelämässä 40 vuoden aikajänteellä.

Epävarmuus ei ole lisääntynyt oikeastaan millään muulla elämänalueella samassa ajassa.

Työstä ja arjesta on tullut viime vuosisadalla todella paljon ”varmempaa”.

100 vuotta taaksepäin ajateltuna elämä kokonaisuutena on hämmentävän paljon varmempaa kuin nyt. Ihan vaikka vaan siksi, että ei tarvitse olla huolissaan hengissä pysymisestä. Viimeinen suomalainen nälkään kuollut löytyy käsittääkseni 1890-luvulta. Pidän selvänä, että kestämme epävarmuutta paremmin kuin luulemmekaan. Korostamme asioiden epävarmuutta ehkä liikaakin. Minua muistutettiin tiistaina koulutustapahtumassa (Puhujana J-Impactin Jari Salminen), että subjektiivinen päivähoito-oikeus on kovin tuore juttu. 40 vuotta takaperin lasten hankkiminen oli valtavasti epävarmempaa kuin nyt – jos sitä katsotaan työelämän näkökulmasta. Tämä on hyvin pieni esimerkki. Millaista epävarmuutta tuottaisi nykyihmiselle elää tuhat vuotta sitten vallinneissa olosuhteissa? Mielestäni meidän tulisi tiedostaa, että siedämme enemmän epävarmuutta kuin luulemme. Epävarmuus pitää kohdata.

Toisaalta. Epävarmuus on horjuttavaa. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että epävarmuutta tulee poistaa silloinkin, kun se tarkoittaa epämukavuuden lisäämistä. Aina. Jos epävarmuus + epämukavuus olisi vakiona 10, valitsisin 10:n epämukavuuden 0:n epävarmuudella. Esimerkkejä. Yrityksen muutostilanne ja parisuhteen päättyminen.
Ajattele tätä hetki.

Haluaisitko olla epävarma työsi ja parisuhteesi jatkumisesta, jos vaihtoehtona on tietää lopputulos heti? Epävarmuutta tulee poistaa.

Toivoisin, että pyrkisit kahteen päämäärään;

1) sietämään enemmän epävarmuutta omassa elämässäsi
2) poistamaan epävarmuutta muilta, jos voit tehdä niin omalla toiminnallasi.

Tämä riittäköön pikapohdinnaksi.

Tiivistyksenä; Ihmiset sietävät aina enemmän epämukavuutta kuin epävarmuutta. Tähän uskon. On helppo ajatella, mitä tämä tarkoittaa HR:n kannalta… siitä ehkä jatkossa lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s