Olen äärettömän tyytyväinen viimeaikaisiin keskustelunavauksiin kiireestä. Pitkään vallassa ollut kiirepuhe on alkanut murtua. Ihmiset ovat huomattavasti tietoisempia ajankäytöstään ja etsivät resursseja sen parantamiseen.

Aivojen toiminnan näkökulmasta haettu kiirekritiikki on mielestäni erittäin tervetullutta. Iloitsen kaikista nykyisistä kannanotoista kiirehtimisen ja sähläämisen haitallisuutta koskien.

Haluan jälleen omalta osaltani vahvistaa argumenttia.

Mietin usein, mitkä voisivat olla hyödyllisiä tapoja ajatella kiirettä?
Yritän itse lähestyä asiaa seuraavilla ajatuksilla.

Ensinnäkin, kiire on tunne. Se ei ole olosuhteet, vaan reaktiosi olosuhteisiin. Mikäli kiire olisi todellinen, tunteistasi riippumaton asia, olisi kaikilla juuri niin kiire kuin mitä olosuhteet kulloinkin määräävät. Ihmiset kokevat kuitenkin eri määriä kiirettä täysin samoissa olosuhteissa.

Vastaavasti suurta kiirettä voi kokea hyvin erilaisella työmäärällä.

Kiirettä on siis järkevää ajatella tunteena tai tunnereaktiona. Tämä on hyvä ajatus, koska ihmisinä pystymme pääsemään yli ensimmäisistä reaktioistamme ja tarkkailemaan tunteitamme. Helppoa se ei toki ole.

Toiseksi, kiire on hyödytöntä. Ei ole olemassa mitään suoritusta, joka paranee kiireessä. Kaiken, minkä haluat tehdä hyvin, sinun tulisi tehdä kiireettömästi.

Kiire on haitallista, kun tavoittelet erinomaista suoritusta. Vastaavasti erinomainen suoritus on kiireetön. Se voi olla nopea, mutta se ei ole kiirehditty. Tämä on intuitiivisesti selvää, mutta meidän on hankala muistaa tätä tekemisen tuoksinassa.

Myös kiire ja tehokkuus on hyvä erottaa toisistaan. Koska tehokkuus on keskittymistä, ei siihen mahdu kiirettä.

Kolmanneksi, kiireellisyys ei ole tärkeyttä. Kiire ei tarkoita merkittävyyttä. Se, että tekemisessäsi on kiirettä, ei tee sinusta mitenkään ihmeellistä. Ei tärkeämpää, ei merkittävämpää. Asia on ennemminkin päinvastoin. Koska kiire haittaa läsnäoloasi ja suoritustasi, olet vähemmän merkittävä yhteiselle tekemiselle.

Kiireen ja tärkeyden yhteys on ajatus, josta meidän pitäisi taistella irti. Aikaansaavuus ja kiireisyys eivät myöskään ole sama asia.

Neljänneksi, kiire on päätös tai useampia päätöksiä. Aina, jos olet myynyt aikasi tiukemmalle kuin mihin lopulta pystyt, olet tehnyt sen itse.

Kiire ei laskeudu elämääsi ilman sinun valintojasi. Se ei ilmaannu tyhjästä. Se ei ole olemassa itsestään ja omasta tahdostaan.

Olet osallistunut sen syntymiseen. Vaikutat sen ilmaantumiseen joka hetki, päivä ja viikko. Sinulla on suuri vaikutusvalta kiireen tuntemisen todennäköisyyteen elämässäsi.

Viidenneksi, kiirettä on helppo luoda. Kiirettä syntyy vaivattomasti. Siihen on helppo vedota, se on helppo sanoa. Mikään ei ole hyväksyttävämpi tekosyy.

Tämän takia en itse arvosta kiireellisyyttä kovin korkealle. Se on liian helppoa. Kiire on kätevä tapa lopettaa keskusteluja. Se on tapa kieltäytyä vaivannäöstä, kehittämisestä ja keskittymisestä.

Kuvaavinta, mitä olen kiireestä kuullut, on kun henkilö kertoo, ettei mitenkään ehdi osallistua kahden tunnin ajankäyttökoulutukseen. Se on huumorimielessä suorastaan hykerryttävää.

Itse asiassa kiireen luominen on niin helppoa, että voin selittää sen tässä vain muutamalla vaiheella. Näitä toteuttamalla lupaan kiirettä:

1. Unohda tavoitteesi. Älä päätä, miten priorisoit.
2. Sano kaikelle kyllä. Suostu kaikkeen.
3. Hio kaikki tekemäsi täydellisyyteen, viimeistä yksityiskohtaa myöten.
4. Tee montaa asiaa yhtä aikaa. Multitäskäile.
5. Älä suunnittele, älä käytä työlistaa, älä käytä kalenteria.
6. Puhu kiireestäsi muille.

Näillä saat varmasti kiirettä syntymään, oli varsinainen työkuorma tai tekemisen määrä lähestulkoon mikä tahansa. Sen sijaan rakentamalla omaa tekemistäsi listan vastakohdista saat ehkäpä vähennettyä kiireen valtaa elämässäsi.

Mikä voisi siis olla hyödyllinen tapa ajatella kiirettä?

Pyrin itse ajattelemaan kiirettä tunnereaktiona, joka haittaa toimintaani. Siihen, kuinka todennäköisesti tuo haittaohjelma käynnistyy, pystyn vaikuttamaan paljon itse. Näin voin tehdä mm. suunnittelemalla ajankäyttöäni paremmin ja varmistamalla kykyni keskittyä (esim. riittävällä unella ja vireellä).

Lisäksi voin vaikuttaa kiireen todennäköisyyteen pitkällä tähtäimellä tekemällä valintoja, jotka säilyttävät suuremmat prioriteetit. ”Mikä on tärkeää tai tärkeämpää juuri nyt?” on kysymys, jota kysyn itseltäni jatkuvasti. Tämä pohdinta menee toki aina vähän pieleen, mutta sitä on silti tehtävä.

Kun kiire hiipii päälle ja sählääminen lähestyy, alan tietoisesti kävellä hitaammin. Juon kahvikupillistani minuutin pidempään ja hengittelen. En voita mitään hätäilemällä taukojani tai juoksemalla ympäriinsä. Parempi rauhoittua ja katsella ympärilleen. Näin saa enemmän sekunteja käyttöönsä. Vasta tällä mielentilalla voi siivota työlistaansa tehokkaasti.

Minulla on myös eräs tapa, jonka olen opetellut. Aina jonkun kysyessä, onko minulla kiire, vastaan ei. Olen harjoitellut tätä nyt muutaman vuoden, joten se tulee nykyään itsestään. Aluksi sanoin sitä tietoisesti, nykyään sanon sen ennen kuin ajattelen koko asiaa. Välillä onnistun vastaamaan ”ei koskaan”. Olen nauttinut tästä tavasta suunnattomasti. Se on tehnyt monesta keskustelustani huomattavasti rakentavamman.

Mikään näistä tavoistani ei toki tarkoita, etten sortuisi joskus kiirehtimään. Se on inhimillistä. Virheitä sattuu.

Pitäisikö sinun muuttaa ajatteluasi kiireen suhteen?

Mieti asioita omalta kannaltasi.
Voisitko etsiä kiireetöntä tehokkuuttasi?

Tärkeämpi kysymys kiireen vähentämiseen on tämä:
Onko tekemisesi tosiaan niin merkityksetöntä, että sinulla on varaa pilata se kiirehtimällä? Eikö läsnäolosi ole tärkeää?

terv.
Kalle

ps. Haluaisitko tekstejä, joita ei julkaista muualla? Liity maili-listalle sivun alareunasta. Voit myös kutsua minut kouluttamaan näistä teemoista.