Melko lyhyen HR-urani aikana minua on ehtinyt kummastuttaa monikin asia.
Yksi suuremmista ihmetyksistäni liittyy siihen, miten esimiestyö organisaatioissa käsitetään.

Olen kohdannut vasta pari sataa esimiestä, mutta erään teeman olen havainnut toistuvan. Kysymys on siitä, miten ymmärrämme johtamisroolin ylipäätään.

Moni ajattelee, että se on oikean ammatin päälle liimattu sivutyö.
Sellainen pieni ja pakollinen homma.

Huvittavin esimerkki tästä on se, mitä olen kuulen esimieskoulutuksista pitkän linjan esimiehiltä. Kerran kysyessäni tällaiseltä henkilöltä, onko hän käynyt läpi johtamiskoulutusta, hän vastasi iloisesti:

"Tottakai, silloin 2001 kun se oli."

Kyse ei ollut vuoden kestävästä koulutuksesta.

Esimiestyö on ihmeellinen laji. Sitä tarvitsee reflektoida vain kerran urassa tai vuosikymmenessä. Siihen pätevöityy lopullisesti käymällä yhden kaksituntisen tai kaksiviikkoisen kurssin. Kuten Riitta Hyppänen minulle huomautti, ei koulutuksen kestollakaan ole väliä. Se on nähkääs suoritettu. Esimiestyöhön tarvitsee kouluttautua vain kerran.

En tiedä mitään toista osaamista, jossa tämä on mahdollista.

Ajattele.

Mitä jos golfammattilainen kävisi korjaamassa swingiään ammattilaisen tukemana kerran vuosikymmenessä? Tai harjoittelisi puttiaan kaksi tuntia uransa alussa? Koska pelaa niin paljon, että oppii siinä samalla? ("Teen sitä jatkuvasti muutenkin" on yleinen argumentti koulutuksen turhuudelle.)

Tulityökorttikin uusitaan useammin, vaikka tuli elementtinä ei ole viime vuosina ollut kamalan kovissa muutospaineissa. Johtamispätevyyttä ei tarvitse uusia, se on pysyvä.

Esimiestyö on puheissamme ihmeellinen päälleliimaus "oikeaan "ammattiin. Takkiin lätkäisty tarra kymmenen vuoden takaa. Todellisen työn pieni sivujuonne. Kollegaltani kysyttiin kerran vakavalla naamalla, kuinka monta tuntia työaikaa viikossa on säännelty käytettäväksi johtamiseen.

Itse olisin ehkä suistunut julmaan huumoriin ja kysynyt:
No kuinka monta tuntia yleensä olet töissä?

Esimiesrooli on tarra.
Sillä ei tunnu olevan ihmisten johtamisen kanssa tekemistä.

Opin tämän eräässä 360 –arvioinnin purkamistilaisuudessa. Esimies suuttui arvosanoistaan, jotka olivat kohtalaisen huonoja (mutta eivät murskaavia). Mistä hän suuttui?

Hän oli tuohtunut siitä, että alaisilta kysyttiin hänen johtamistaidostaan.
Eiväthän alaiset voi tietää, miten hyvin hän johtaa!

Jep.
Ulkopuoliselta tilaisuuden vetäjältä menivät pasmat hetkeksi sekaisin.
Itse en pystynyt muodostamaan edes kunnon lausetta vastaukseksi tähän kritiikkiin.

Esimiestyö on ihmeellinen laji.

Luulen, että esimiesrooli on joissain organisaatioissa lähinnä palkinto siitä, että hoiti edellisen hommansa hyvin. Ikään kuin kunniamerkki vanhoista saavutuksista. Ikävä kyllä tämä ei takaa tehtävässä onnistumista, koska esimiehisyys on ammatti itsessään.

Minua harmittaa toistaa tätä itsestäänselvyyttä, mutta:
Johtaminen on ammatti itsessään.

Jos ajattelemme esimiesasemaa palkintona hyvästä suoriutumisesta asiantuntijana, päädymme nostamaan ihmiset epäonnistumisensa tasolle.  Pahinta on se, että kun on päässyt tähän asemaan, sieltä on vaikeaa tulla pois. Se, että ei suoriudu esimiehenä, ei tunnu olevan pätevä syy siirtyä roolista pois.
Hyvä indikaattori siitä ettei esimies suoriudu?
Kukaan nykyporukasta ei vapaaehtoisesti olisi hänen alaisenaan.

On myös toinen tähän liittyvä, ikävä ilmiö.
Minusta tuntuu, että kun löydän huonosti voivan työyhteisön, löydän usein tällaisen tarralla koulutetun johtajan. Joka tekisi kyllä esimiestyötä, mutta kun ei omilta töiltään ehdi. Kun se on niin hankalaakin ja aina pitäis olla antamassa sitä palautetta. Mitä kauemmin henkilö on samassa positiossa tällä asenteella, sen pahempi sotku.

Johtamisroolillakin tulisi olla koeaika, kuten Aki Ahlroth sanoo.
Ehdottoman samaa mieltä. Koeajan käyttämisestä voisivat lisäksi päättää alaiset. Tämä heijastaisi paremmin sitä, mistä johtamisessa on kyse.

Voisimme liikkua enemmän siihen suuntaan, että ihmiset valitsevat itse esimiehensä. Tämä vastaisi paremmin ihmisyhteisöjen luontevaa organisoitumista. Näin toimii esimerkiksi W.L. Gore & Associates, Gore-Texin valmistaja ja Forbesin mukaan Yhdysvaltojen 12. paras yhtiö työskennellä.

Tärkeä pointti, jonka haluan lisätä:
Esimiestyöstä pitää olla mahdollisuus luopua.

Se vaatii rohkeutta. Voisi olla kuitenkin lopettaa ja siirtyä tekemään sitä, mistä oikeasti nauttii työssään. Ilman syyllisyyttä hoitamattomista työkykykeskusteluista. Ilman häpeää tai epäonnistumisen tunnetta.

Tiedän ikäväkseni vain harvoja ihmisiä, jotka ovat tarkoituksella palanneet asiantuntijarooliinsa esimiesasemasta. Nämä ihmiset ovat työhönsä tyytyväisiä ja tehokkaita roolipelaajia. Monen tulisi tehdä tämä ratkaisu ihan vain itsensä vuoksi.

Jos esimiestyö ei ole oma juttu, siitä pitää luopua.
Jos johtaminen ei oikeasti ole asia, jossa olet valmis kehittymään, niin lopeta.
Näin kohtelisit mitä tahansa muutakin asiaa.
Esimiestyöstä on ihan ok sanoa:
"Tried it once, didn’t like it."

Jos taas olet valmis kehittymään nimenomaan esimiehenä, näe vaivaa.
Reflektoi tekemistäsi arkisen työn ohessa tarpeeksi usein. Lue. Ota vaikutteita. Kokeile. Erehdy. Toista. Etsi omaa tapaasi. Hae koulutusta, hae valmennusta. Keskustele asiasta ja työstä sitä jatkuvasti.

Eli tee niinkuin tekisit muissakin asioissa, joissa haluat tulla hyväksi.

Käsitän esimiestyön ja johtamisen itsenäisenä ammattina.
Osaamisena.
Käsitäthän sinäkin?

Toivon niin.
Varsinkin, jos satut olemaan kyseisessä ammatissa.
Tämä käsitys on ensimmäinen lähtökohta hyvälle johtamiselle.

ystävällisesti,

terv.
Kalle

ps. Haluaisitko tekstejä, joita ei julkaista muualla? Liity maili-listalle sivun alareunasta. Voit myös kutsua minut kouluttamaan näistä teemoista.