Kehittyminen on hankalan asian hidasta helpottamista. Tämä on yksi hyvistä tavoista ajatella oppimista ja kehittymistä.
Hankalan hidas helpottaminen.
Olet kuullut, että kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella. Se on hyvin muotoiltu totuus. Siihen voi tehdä kuitenkin tarkennuksen: kehittyminen alkaa epämukavuusalueella. Epämukavuusalueelle matkustetaan annoksella itsekuria.
Erinomaisuus kuitenkin tapahtuu tavanomaisuudessa.
Kirjoittelen tätä jalka kipsattuna.
Kipsi lähtee pian, ja parin viikon liikkumattomuus alkaa helpottaa. Se, etten voi käydä salilla, tekee minulle henkistä vahinkoa. Mieliala on maassa, tekemisen terävyys hukassa. Blogiakin on vaikea kirjoittaa. Normaalit tavat ovat rikkoutuneet. En tee sitä mitä nautin, enkä elä minulle tavanomaisesti.
Tämä johtuu siitä, että salilla viihtyminen on minulle tavallista. Haluan tehdä työtä toimintakykyni eteen. Ohjelmoin treenejäni ja pyrin eteenpäin. Opiskelen voima- ja nopeusharjoittelua hiljakseen. En ole enää ihan ummikko asiassa, etenkään perusteissa. Jos muuten jokin on nykyään aliarvostettua eri elämänaloilla, se on perusteiden hallinta.
Tämä teksti olisi ollut minulle vuonna 2008 täysin käsittämätöntä luettavaa. En voisi uskoa, että kyse on minusta. Salilla käyminen olisi ollut outo ajatus. En tiennyt, miltä salin sisällä edes näyttää. En kehtaisi mennä sinne, en tietäisi mitä tehdä.
Nyt tilanne on aivan toinen. Salikäyntejä on takana satamäärin. Osaamista on valtavasti enemmän kuin ennen. Treenivihkoja on täynnä useampia. Vanhat tulokset huvittavat. Vanhat tekniikat hirvittävät. Aiemmat ajatukset harjoittelusta naurattavat.
Miten tämä on mahdollista? Miten aiemmin hankalasta kokonaisuudesta, saavuttamattomasta osaamisesta, on tullut jotain, mitä ilman ei osaa olla oma itsensä?
Olen onnistunut muuttamaan tapojani.
Jotta se olisi sinullekin mahdollista, sinun täytyy tietää jotain itsekurista.
Ymmärrätkö itsekurin väärin?
Elämäntapamuutoksessa on käsite, joka on ymmärretty täysin väärin. Se on itsekuri. Itsekurilla ei saavuteta mitään kovin merkittävää. Itsekuri ei ole merkittävän muutoksen ajava voima.
Se on starttimoottori, mutta ei koskaan polttoaine. Sitä käytetään vain hetken aikaa. Sitä käytetään vain yhteen muutokseen, koska sitä ei riitä muuhun.
Kun tehdään muutosta, itsekuria säästetään muualla. Jos itsekuria käytetään näin, se myös hitaasti paranee. Sen voi ajatella kehittyväksi voimavaraksi. Lisäksi itsekuri on nukkuessa uusiutuva energiavaranto.
Sinäkin tiedät intuitiivisesti, että useiden elämäntapojen muuttaminen kerralla päättyy epäonnistumiseen. Itsekuria ei riitä kaikkeen. Kuinka moni meistä on aloittanut dieetin ja sen jälkeen joutunut elämäntilanteensa yllättämäksi? Töiden muutos, perhekriisi tai vastaava tilanne? Tässä kohtaa salaatit vaihtuvat vanhoihin paheisiin.
Hankaliin asioihin tietoisesti keskittyminen on rajallinen voimavara. Esimerkkinä tiedät, miltä tuntuu olla ensimmäisiä viikkoja uudessa työpaikassa tai koulussa. Kaikki näyttää uudelta, koko ajan tapahtuu. Uusia naamoja tulee vastaan jatkuvasti. Iltapäivällä väsyttää paljon normaalia enemmän. Psyykkisiä resursseja kuluu oppimiseen niin paljon, että niitä ei riitä muualle. Oletko joskus vaihtanut työpaikkaa ja sillä sekunnilla pilannut täysin laihdutusprojektisi? Minä olen!
Pääosa tekemisestäsi on tavanomaista. Tapojen pitää siis olla kohdallaan, jos haluat saavuttaa jotain. Sinun on tietoisesti rakennettava ne tavat, joiden kautta sinulle tärkeät asiat edistyvät.
Tapojen muokkaamiseen tarvitset tietoisesti tuhlattua itsekuria. Sillä käynnistetään moottori ja päästään liikkeelle. Kun tapoja alkaa muodostua, laitetaan lisää vaihdetta silmään. Kovimmat mestarit heittävät vakionopeudensäätimen päälle ja kääntävät istuinta vähän takakenoon. Tapa on muodostunut. Kohta on ensimmäiset 100 aamutreeniä tehtynä, eikä tee edes tiukkaa. Itsekuria ei kulu enää juuri ollenkaan.
Tekeminen on tavanomaista. Sinulla nyt vaan on tapana käydä salilla kello 6:30. Se vaan tehdään. Nothing to it. Itsekuria käytetään taas johonkin vaikeampaan.
Parhaimmillaan henkilökohtainen kehittyminen on tapojen suuntaamista yhä uudestaan.
Jatkuvuutta.
Toistamista ja muistamista. Uudestaan tekemistä. Kuten aiempi Aristoteleen lainaus alkaa: olemme sitä, mitä jatkuvasti teemme. Siksi erinomaisuus on tapa.
Kun käytät aikaa tapojesi kehittämiseen, pääset pidemmälle.
Elät itsellesi parempaa elämää.
Itsekurilla tapojen rakentaminen ei ole nopeaa. Uuden tavan rakentamiseen voi mennä pari kuukautta. Vuodessa voisit kuitenkin kohtuudella opetella neljä hyvää ja uutta tapaa. Tai korvata vanhoja. Tämä voisi olla maltillinen määrä, epäonnistumaankin ehtisi.
Ajattele.
Vuoden päästä tekisit neljä ratkaisevaa asiaa paremmin ja helposti. Miltä tuntuu? Mitä kaikkea olisitkaan jo saavuttanut? Tämä on kestävää ja väkevää arjen parantamista. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että yhdenkin merkittävän tavan kääntäminen saattaa aiheuttaa elämänlaadun parantumista muuallakin. Hyvä esimerkki on tupakoinnin lopettaminen. Se voi monilla saada aikaan positiivisen kierteen. Kysy itseltäsi, mikä tapasi haittaa sinua eniten.
Sain joskus idean tapapäiväkirjan pitämisestä. Se on niin loistava idea, etten ole uskaltanut siihen edes tarttua. Se on yksinkertaisesti liian tehokas, jopa pelottavan tehokas. Kohta yksi voisi olla tämä: pidä kirjaa tapojesi muutoksesta.
Jos aloittaminen tuntuu hankalalta, kysy itseltäsi, miksi ihmeessä haluat ylipäätään muuttua?
Rehellisyys osoittaa reitin.
Näin tehdään vaikeasta helppoa. Tee sinäkin.
Hyvää muutosta,
terv.
Kalle
ps. Haluaisitko tekstejä, joita ei julkaista muualla? Liity maili-listalle sivun alareunasta. Voit myös kutsua minut kouluttamaan näistä teemoista.
Kiinnostaako yhteistyö kanssani?
Voimme pohtia mahdollisuuksia yhdessä.
Pistä viestiä tai soittele.
Lähetän maililistalleni tekstejä, joita en julkaise muualla. Ne ovat suorempia ja (kuulemma) parempia. Yritän niiden kautta olla hyödyksi juuri sinulle.
Tilaa ja testaa, onnistunko.
Saat myös ilmoituksen uusista blogiteksteistä ja mm. avoimista koulutuksistani.
Juha Vainion Katu 2, 48100 Kotka
Y-tunnus: 2894216-3
kalle(a)parempiote.com
+358 442 029916
Copyright © 2021 Parempi Ote Oy. All rights reserved.