”The palest ink is better than the best memory.”
- Kiinalainen sananlasku
Yksi järkevimmistä asioista, jonka voit tehdä itsesi kehittämisen suhteen, on kirjoittaa asioita käsin ylös.
Mikäli haluat ylittää oman, surkean muistisi toimintakyvyn, kirjoittaminen on välttämätöntä. Se, mistä kirjoitamme, tuntuu muutenkin kehittyvän.
Jälleen kerran - ilmiö pätee työelämässä ja voimaharjoittelussa (näitä yhteyksiä tuon esiin aina kun on vähänkin mahdollista). Epäilen, että työelämässä menestymisen vaatii runsasta kirjoittamista.
Mikäli haluat oppia jotain, kirjoittaminen on erityisen tärkeää. Uskon käsin kirjoittamisen voimaan oppimisessa. Tiedän nimittäin, että oppiminen vaatii tekemistä.
Olen myös kuullut oppimisen määriteltävän kokemuksen saamisena. Käsin kirjoittaminen antaa oppimiselle tekemisen ja kokemisen ulottuvuutta.
Se voi lisätä ja säilyttää oppimiseen liittyvää tunnetta.
Työelämässä kirjoittaminen on onnistumiselle välttämätöntä. Muistiinpanojen tekeminen on suositeltavaa etupäässä itseä varten, mutta se palvelee työtä laajemminkin.
Tiedän ikäväkseni monta asiantuntijaa, jotka eivät kirjoita muistiinpanoja. Käyn säännöllisesti kokouksissa, joissa kukaan ei kirjoita mitään. Aloitamme asioiden käsittelyn joka tapaamisessa alusta. Emme muista sitä, mitä on jo sovittu. Tämä on hiukan turhauttavaa.
Haaleakin muste parantaa tilannetta.
Muste voittaa muistin.
Kypsää työkulttuuria on esimerkiksi kirjoittaa kokousmuistiinpanot.
Niiden loppuun tulee muuten aina tehtävälista, jossa on nimiä ja päivämääriä.
Ettekö tee näin teillä?
Aloittakaa nyt.
Voit aloittaa tavan myös itse.
Kun kirjoitat itsellesi vihkoa eri tapaamisista, se helpottaa muistamistasi ja ymmärrystäsi asioiden etenemisestä. Pidän itse kronologisesta etenemisestä muistiinpanoissa. Suosittelen päivämäärien merkintää isolla tekstillä.
Lisäksi kirjaan minulle asetet vastuut raksittavaksi muistiinpanoihini. Teen asioiden viereen boksit ja päivämäärät. Nämä asiat teen huomattavasti paremmalla prosentilla kuin ne, joita en kirjaa. (Yllätys!)
Suosikkisovellukseni alun kiinalaisen sananlaskun periaatteesta liittyy voimailuun ja saliharjoitteluun. Toki oletuksenani on se, että salille tullaan kehittämään itseä joiltain osin. Oli se sitten mielenterveyden, hyvinvoinnin tai penkkituloksen parantamista.
Urheilit mitä tahansa mistä syystä tahansa:
pidä siitä kirjaa.
Kirjoita liikuntasuorituksen jälkeen / aikana / ennen.
Heti ensimmäisestä kerrasta alkaen.
Jos et tee, aloita nyt.
Kirjoittaa voit mitä vain.
Päivämäärät, fiilikset, huvittaako, mitä söit, milloin treenasit, mitä teit, kuinka kauan, paljon nostit, paljon painoit.
Kirjoita se, mitä sinun tarvitsee tietää ja minkä haluat kehittyvän. Tämä parantaa harjoitteluasi enemmän kuin mikään ohjelma tai suunnitelma. Tehokkainta on toki myös suunnitella.
Muste voittaa muistin.
Mitä tulee fyysiseen harjoitteluun, muste voittaa itsepetoksen, joka väijyy kaikkialla. Muste pitää kehittymisen kiinni todellisuudessa.
Kun kirjoitat, muistat.
Et voi huijata itseäsi aiemmilla saavutuksilla, kun tiedät, mitä olet tehnyt. Ajat itseäsi parempiin suorituksiin. Oman tason parantumista ei havaitse muistin varassa. Sama pätee oman tason heikkenemiseen - olemme hyviä huijaamaan itseämme.
Kun kirjoitettua materiaalia kehittymisestä alkaa kertyä, sen hyödyt alkavat kumuloitua. Voit vaikkapa tutkia, miksi jokin asia junnaa samalla tasolla kuin kolme vuotta sitten. Jos sinulla on hyvät muistiinpanot, löydät vastauksen. Jos pelaat muistin varassa, sinulla ei ole mitään toivoa ymmärtää asioiden yhteyksiä.
Jos minun olisi pakko valita, annanko aloittelevalle saliharrastajalle
a) täydellisen voimaohjelman vai
b) vihkon ja kynän,
valitsisin aina jälkimmäisen.
Harjoittelupäiväkirja kun kertoo lahjomattomasti, oletko kehittynyt.
Mihin muihin elämänalueisiin tätä lähestymistapaa voisi soveltaa?
Kaikkiin. Kirjoittamisen merkitys pätee kaikkeen tavoitteelliseen tekemiseen. Jos et kirjoita tavoitteistasi, et kehity niin hyvin kuin sinulle olisi mahdollista. Lupaan sen.
Mistä et kirjoita käsin, se ei onnistu.
Muista: muste voittaa muistin.
Aloita nyt.
Jatka vuosi.
Katso, oletko oppinut mitään.
Lue ensimmäisiä merkintöjäsi.
Käsin kirjoittaminen paperille (miellyttävällä hyvällä kynällä) tekee valtavan palveluksen ajattelullesi.
Jos mahdollista, laita siis pyrkimyksesi oikealle paperille oikealla kynällä. Hommaa hyvä vihko ja hyvä kynä. Sellaiset, jotka miellyttävät omaa silmää ja näppituntumaa.
Tarkistuslista kehittämiseen on tässä:
1. Onko kotonasi kynä?
2. Onko kotonasi vihko?
Jos vastasit kumpaan tahansa ei, tiedät mistä aloittaa.
terv.
Kalle
ps. Haluaisitko tekstejä, joita ei julkaista muualla? Liity maili-listalle sivun alareunasta. Voit myös kutsua minut kouluttamaan näistä teemoista.
Kiinnostaako yhteistyö kanssani?
Voimme pohtia mahdollisuuksia yhdessä.
Pistä viestiä tai soittele.
Lähetän maililistalleni tekstejä, joita en julkaise muualla. Ne ovat suorempia ja (kuulemma) parempia. Yritän niiden kautta olla hyödyksi juuri sinulle.
Tilaa ja testaa, onnistunko.
Saat myös ilmoituksen uusista blogiteksteistä ja mm. avoimista koulutuksistani.
Juha Vainion Katu 2, 48100 Kotka
Y-tunnus: 2894216-3
kalle(a)parempiote.com
+358 442 029916
Copyright © 2021 Parempi Ote Oy. All rights reserved.