Olen nykyisessä HR-työssäni pyrkinyt lisäämään tietoisuutta sairastamisen kustannuksista ja syistä. Julkisella sektorilla on usein vallalla se käsitys, että työntekijät ovat liian vanhoja olemaan terveitä töihinsä. Tämä on surullisen virheellistä.

Yhdessä monista tilaisuuksista, jossa kävin läpi sairauspoissaolojen kokonaisuutta, sain hyvän kysymyksen. Kysymys sai aikaan lyhyen, mutta erinomaisen keskustelun.

Keskustelu meni suurin piirtein näin:

Työntekijä: ”Siis sairastaminen maksoi viime vuonna meille yli 7 miljoonaa euroa ja 40 prossaa on tule-vaivoja. Ja sijaisten kuluja tästä on noin kolmasosa?”
Minä: ”Kyllä.”
Työntekijä: ”Miksi ei sitten vaikka palkata vaikka yhtä fyssaria kiertämään työpisteissä, eihän siihen kulu palkkarahaa tuohon summaan verrattuna paljon mitään, jos se auttaisi tota 40 prosenttia?”
Minä: ”Hyvä kysymys. Koska emme ole tarpeeksi rohkeita.”

Onnistuin vastaamaan intuitiivisesti oikein, koska kysyjä aloitti kysymyksensä upeasti sanalla miksi. En halunnut kierrellä.

Totuus kun on se, että emme uskalla tehdä epätyypillistä ratkaisua. Emme oikeasti ole tarpeeksi rohkeita uskomaan, että tule-vaivoihin keskittymällä saisimme säästöjä aikaan.
Sanotaan, että yhden täyspäiväisen fysioterapeutin kustannus on pyöreä 50 000 € vuodessa organisaatiolle kaikkine kuluineen. Tämä on tules-vaivoihin liittyvistä kustannuksista alle 2 %. (On syytä huomata, että arvioin näitä kustannuksia hyvin maltillisesti verrattuna suomalaiseen sairauspoissaolokeskusteluun.)

Mikäli kiertävä fysioterapeutti henkilö onnistuu ehkäisemään yhden 54-vuotiaan työntekijämme työkyvyttömyyseläkkeen kolmen vuoden työskentelynsä aikana, hän kattaa kaikki palkkakulunsa työllään. Mikä on todennäköisyys tämän onnistumiselle 3500 ihmisen organisaatiossa? Epäilen vahvasti, että tällainen päätös palkata olisi kannattava investointi.

Tiedättekö mikä tässä aiheessa on minusta erityisen koomista?

Yhdeksän kymmenestä tules-ongelmasta lienee täysin ehkäistävissä. Tämä on oma melko vähän valistunut arvaukseni. Itseäni fiksumpi Kelly Starrett väittäisi luvun olevan 98 %:n paikkeilla. Hän väittää, että fyysisistä vammoista vain 2 % on peräisin geeneistä, sairauksista tai onnettomuuksista. Loput ovat misuse / overuse – kategorioihin meneviä vammoja, siis liiallista ja/tai väärää liikkumista.

Pointti: tules-vaivojen valtaosa on ehkäistävissä. Uskon, että jokainen tolkullinen lääkäri, fysioterapeutti, osteopaatti, naprapaatti ym. allekirjoittaisi tämän väitteen.

Miksi ihmeessä tämä sitten on valtakunnallinen ongelma?
Emme ole rohkeita.

Alun esimerkki ei ole innovatiivinen. Se tulee helposti mieleen. Minulta asiaa kysyneelle työntekijälle se tuntui ilmiselvältä ratkaisulta. Ihan tuosta noin vaan. Isossa organisaatiossa tämä voisi olla ns. hyvä käytäntö. Hiukan kuten poikkeuksetta hyvin toimiva omalla ilmoituksella sairastaminen.

Hyvä käytäntö ja innovaatio ovat kaksi eri asiaa. Hyvä käytäntö tunnetaan ja sen on todettu toimivan jatkuvasti. Se toimii, mutta ei ole mullistava. Valtaosa kehittämisestä on tällaista toimintaa. Hyviä malleja, joita emme ole tarpeeksi rohkeita käyttämään. Ne toimivat muualla, mutta eiväthän ne nyt meillä.

Ajattele organisaatiosi ongelmia.

Kuinka moneen niistä keksit ratkaisun?

Kuinka moneen löydät onnistuneen case-esimerkin?
Kuinka moni tuntuu intuitiivisesti ratkaistavalta?

Tiedämme organisaatioissa usein, mitä meidän pitäisi tehdä. Tiedämme myös muuten, että pitäisi syödä enemmän kasviksia ja liikkua enemmän.
Miksi hemmetissä tällaisia ongelmia sitten ylipäätään on?

Se onkin mielenkiintoinen kysymys.

Ehkäpä meidän tulee joskus vain hyväksyä hyvät ratkaisut ongelmiimme.

terv.
Kalle

ps. Haluaisitko tekstejä, joita ei julkaista muualla? Liity maili-listalle sivun alareunasta. Voit myös kutsua minut kouluttamaan näistä teemoista.